Pikkujoulu

Joulu tulla jollottaa!
Tykkään joulusta.
Tykkään kynttilöistä, jouluruuista, joulun tunnelmasta, rauhasta, lahjoista, joulun valoista ja siitä kun ollaan lähimpien kanssa.

Haluaisin tehdä joulua rauhassa.
Jotenkin vaan en osaa. Koko syksyn kaikki stressi, väsymys ja pimeys huipentuu jouluun. Se on vähän niin kuin loppukiri, viimeinen vauhti rutistus.
Vauhti rutistus, jota ei oikeesti tarvittaisi. Ei ole oikeesti kiire.

Haluaisin rauhassa paketoida lahjoja kauniisiin, persoonallisiin paketteihin. Askarrella itse tyylikkäitä pakettikortteja, joissa olisi koskettavia runoja.
Vaan mitä teen oikeesti: hamuan kaiken kirjavia lahjapapereita ostoskärryyn, liimaan tyylittömiä tarroja paketteihin tai menen jopa niin riman alta, että kirjoitan suoraan pakettiin lahjan saajan nimen.

Lahjojen antaminen on kivaa, varsinkin jos arvelee onnistuneensa lahjan valinnassa. Hinta ei ole ratkaiseva, vaan se jokin juju.
Kyselen toivomuksia, en halua ostella turhuuksia.
Haluaisin kuitenkin jouluun yllätyksiä, sellaisia hämmästyneitä ja toivottavasti ihastuneita ilmeitä, kun paketista löytyy jotain mitä ei yhtään osannut odottaa.

Ruuan suhteen olisi järkevää kattaa alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka systeemi, mutta kun en halua luopua ainakaan kinkusta, enkä porkkanalaatikosta, enkä rosollista, enkä savukalasta, enkä sienisalaatista jne. jne.
Ja kun kaikki ei tykkää samoista, niin laita siinä sitten yhdelle alkuruuaksi sitä ja toiselle tätä.
En onneksi kuulu siihen kastiin, jonka täytyy kaikki laittaa itse. Tannisen piparkakut ovat paljon parempia kuin minun tekemät. Saarioisten porkkanalaatikot maistuvat porkkanalle eikä riisipuurolle niin kuin mun tekemät.

Jouluun on vielä kolme viikkoa.
Kunpa osaisin rauhoittua.