Powered By Blogger

maanantai 23. toukokuuta 2022

Koska saa nukkua ;)

 

Tultiin pitkästä aikaa mökille. Tämä on Pihkallekin eka kerta mökillä. Ajattelin, että mökillä tulee enemmän oltua pihalla, niin todennäköisesti koirat ovat aivan poikki illalla, ja saadaan aamulla nukkua, ehkä jopa 8 asti. Ei se sitten mennytkään ihan niin, ei oikeastaan ollenkaan niin. Lauantai aamulla Naava heräsi 5.30. Hän oli varmaan niin innoissaan mökillä olosta, ettei malttanut nukkua pidempään. Ja kun Naava herää äänekkäästi haukotelleen, niin Pihkakin on samantien hereillä. Toivoin vielä, että toinen yö menisi pitemmälle aamuun, mutta Naava hyppäsi meitä herättämään kuudelta. Aamuvirkkujahan me ollaan, mutta kyllä sitä seitsemään tai kahdeksaan voisi nukkua.....


Tämä linnunpönttö on saunan seinässä ollut jo vuosia ilman asukasta, vaan tänä keväänä siellä asuu sinitiainen. Pöntöistä lienee pulaa, kun laitoimme kaksi uutta pönttöä rikki menneiden tilalle, niin samantien toiseen muutti kirjosieppopariskunta.


Inhokkityö mökillä keväisin on vadelmapensaiden vanhojen oksien poistaminen. Ne on niin teräviä, että vaikka on hanskat ja pitkähihainen pusero päällä, niin ranteet ovat pienillä viilloilla. Tänä keväänä onnistuin saamaan kasvoihinkin komean naarmun. 


 Kovasti teki mieli ostaa kukkia mökille, mutta kun taas menee ainakin pari viikkoa että tullaan tänne seuraavaksi, niin kuolisivat kuivuuteen. Pieni petunia, vai mikä tuo nyt onkaan, tarttui kuitenkin matkaan kun käytiin ostamassa sadevesitynnyrin suojaverkkoa. Edelliset verkot Naava riepotti mielestään parempaan paikkaan.


Kaikesta huolimatta oltiin levollisissa tunnelmissa mökillä. Täällä on vaan se erilainen rauha ja tunnelma, ja  hyvä olla. 




2 kommenttia: