Ennen: Makuuhuoneen ongelmana vaatteiden säilytys. Vaattet hyllyssä koreissa, ahtaasti ja pursuten.
Porin matti rajoittaa sisustusta varaten kokonaisen seinän ympäristöineen itselleen. Se saa kyllä anteeksi tilan valtaamisen, koska antaa erityisen suloisen pehmeää lämpöä.
Nyt: Myyjän vaalean vihreäksi vannoma kaappi löysi paikkansa. Vaatekorit ovat nyt kaapissa, siististi...tai sitten vain äkkiä sinne heitettynä.
Kirjat, jotka olivat kulmahyllyssä löytävät paikkansa nykyään vanhasta vaatehyllyköstä. Ensimmäisenä ideana on hyllyn rakentaminen katon rajaan. Siihen on jo tarvikkeetkin ostettu, mutta nyt kuitenkin mietitään toistakin vaihtoehtoa. Sängyn yläpuolelle tulee hylly, niin kuin yöpöydäksi. Näillä näkymin vaalean siniseksi maalattu lauta. Tapetteja en halua vaihtaa, ainakaan nyt. Vaikka ne ovat likaiset, vanhanaikaiset ja osin rikkinäisetkin, niin ne kuuluvat tänne. Olen kiintynyt niihin.
Taas kerran tavaroita laitellessani mietin tyhjien tilojen täyttymis ongelmaa. Jos ostat isomman kaapin, se täyttyy heti ja taas olisi tarvetta vielä isommalle kaapille. Tuo ongelma on jatkuva. Nyt pitää karsia. Muuten hukumme kaikkeen turhaan tavaraan. Vähemmälläkin pärjää, ja vielä mukavasti.
Mökkeilystä, luonnosta, koirista, sisustuksesta, elämästä,ajatuksia...Kuvien käyttö ilman lupaani on kielletty.
lauantai 31. tammikuuta 2015
perjantai 30. tammikuuta 2015
Kiitos joululahjasta
Haraldissa syömässä.
Freya palveli meitä
Yksinkertaisen, pelkistetyn kaunista: aluksi ruisleipää ja voita.
Hastein Ragnarssonin häränpihviä.
Viikinkien kilpiperunat olivat erityisen hyviä.
JA arvatkaapas miten kävi jälkiruuan kanssa?
Rurikin räiskäleet katosivat niin nopeasti ettei kuvaa ehtinyt ottaa!
Minähän olen perso makealle... Vaikka nyt erityisesti yritin, että otan kuvan joka annoksesta, kerrankin.
Tällaista siis torstaina.
Freya palveli meitä
Yksinkertaisen, pelkistetyn kaunista: aluksi ruisleipää ja voita.
Hastein Ragnarssonin häränpihviä.
Viikinkien kilpiperunat olivat erityisen hyviä.
JA arvatkaapas miten kävi jälkiruuan kanssa?
Rurikin räiskäleet katosivat niin nopeasti ettei kuvaa ehtinyt ottaa!
Minähän olen perso makealle... Vaikka nyt erityisesti yritin, että otan kuvan joka annoksesta, kerrankin.
Tällaista siis torstaina.
torstai 29. tammikuuta 2015
Kodin ykkösessä
Vimeisiä sairauslomapäivien viettoa. Toivottavasti viimeisiä, ettei tule mitään takapakkeja.
Kierreltiin rauhassa Kodin ykkösessä. Ihania puulaatikoita! En vaan keksi mihin sellainen mahtuisi tai mihin sellaista tarvitsisin.
Olohuoneeseen ollaan etsitty uutta kattolamppua jo pidemmän aikaa. Sitä oikeaa vaan ei osu kohdalle. Kodin ykkösessä oli kaksi ihan kivaa. Toinen oli kuitenkin liian pieni ja toinen jotenkin vanhanaikaisen näköinen, huonolle tavalla vanhanaikaisen.
Löydettiin Vallilan Aurajokikangas. Tampere kangaskin oli, se oli alennuksessa, Aurajoki ei :)
Hieno kangas, mutta sekään ei sovi meille.
Vallilalla on myös ihanaa valkoista verhokangasta, josta kuvio kuultaa läpi. Se taas ei sopinut miehelle.
Löytyi myös ihana kannellinen lasipurkki, jossa hopeanvärinen metalli kyltti: cookies. Sekään ei kotiutunut meille.
Jotain kotiutui kuitenkin: palmuvehka. Ainoa suht valottomassa paikassa viihtyvä viherkasvi.Meillä on ollut ennestäänkin kaksi palmuvehkaa, joista toinen sai nyt antaa paikkansa uudemmalle.
Ja sitten Kodin ykkösen viereen Naantalin aurinkoiseen kahville. Voisin ruveta runebergin torttujen viralliseksi testimaistajaksi.
Sopivan kosteaa runebergia on varmaan vaikea tehdä, niin harvoin niitä löytyy. Eikä löytynyt tällä kertaa.
Kierreltiin rauhassa Kodin ykkösessä. Ihania puulaatikoita! En vaan keksi mihin sellainen mahtuisi tai mihin sellaista tarvitsisin.
Olohuoneeseen ollaan etsitty uutta kattolamppua jo pidemmän aikaa. Sitä oikeaa vaan ei osu kohdalle. Kodin ykkösessä oli kaksi ihan kivaa. Toinen oli kuitenkin liian pieni ja toinen jotenkin vanhanaikaisen näköinen, huonolle tavalla vanhanaikaisen.
Löydettiin Vallilan Aurajokikangas. Tampere kangaskin oli, se oli alennuksessa, Aurajoki ei :)
Hieno kangas, mutta sekään ei sovi meille.
Vallilalla on myös ihanaa valkoista verhokangasta, josta kuvio kuultaa läpi. Se taas ei sopinut miehelle.
Löytyi myös ihana kannellinen lasipurkki, jossa hopeanvärinen metalli kyltti: cookies. Sekään ei kotiutunut meille.
Jotain kotiutui kuitenkin: palmuvehka. Ainoa suht valottomassa paikassa viihtyvä viherkasvi.Meillä on ollut ennestäänkin kaksi palmuvehkaa, joista toinen sai nyt antaa paikkansa uudemmalle.
Ja sitten Kodin ykkösen viereen Naantalin aurinkoiseen kahville. Voisin ruveta runebergin torttujen viralliseksi testimaistajaksi.
Sopivan kosteaa runebergia on varmaan vaikea tehdä, niin harvoin niitä löytyy. Eikä löytynyt tällä kertaa.
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Viikonloppu mökillä
Kuten kuvasta näkyy, mökillä oleilu on rentouttavaa. Ja mökin sohva on niin ihana.
Vaikea kertoa mitä viikonloppuna tehtiin, kun en oikeastaan tehnyt mitään.
Metsälenkillä tietty käytiin.
Lumi on hauskaa kun siinä näkyy eläinten jäljet. On paremmin koirien kanssa samalla aaltopituudella kun näkee mitä jälkiä ne seuraa ja haistelee.
Sunnuntai aamulla oli jänikset loikkineet urakalla sinne, tänne. Kettujen helminauha jälkiä näkyi myös pellon reunaa pitkin menevän.
Vaikuttavinta oli peuran jäljet, jotka päätyivät nukkumapaikkaan, täysin sulaneeseen, peuran kokoiseen länttiin.
Uusi linnunpönttö (B&B) toimii ainakin aamiaisten osalta hyvin. Ruokailijat ovat tyhjentäneet aina koko "noutopöydän". Hiukan epäilen, josko aamiasella kävijät olisivatkin hiiriä. Tutkin maata, enkä löytänänyt hiiren jälkiä. Mietityttää miksi uusi B&B paikka on niin paljon suositumpi kuin vanha palloruokala. Tosin uutuuden viehätys, näkyvä paikka tms. voi vaikuttaa.
Pikkukoira oli myös ilonamme. Hän on aikuistunut! On kyllä yhä oma iloinen itsensä , mutta jotain rauhallisuutta on tullut mukaan. Hän jopa nukkuu päivisin!
Sunnuntaina haettiin mökille uusi/vanha vaatekaappi. Myyjä kirjoitti kaapin olevan vaalean vihreä. Kysyin vielä onko tosiaan vaalean vihreä vaikka näyttää kuvassa vaalean siniseltä, ja myyjä vakuutti kaapin olevan vihreä. Kaappi on tosi söpö, eikä maali paljon maksa ja kesällä aikaa maalata... Mutta kun haimme kaapin, se oli vaalean sininen! Jee! Ja kaappi on tosi söpö, täyttä puuta ja tulee mökin makuuhuoneeseen. Ja ilman sisustussuunnittelijaa löytyi juuri sellainen kaappi jonka halusin!
perjantai 23. tammikuuta 2015
Puu kaatui
"Kaikki, mikä opettaa kärsivällisyyttä ja ohjaa meitä takaisin luonnonkiertoon,on meille avuksi.Puutarhanhoito on armon työkalu."
-kirjailija May Sarton
Jos minä kaataisin puun, kaataisin sen samantien kun ajatus tulisi mieleeni. Todennäköisesti kaatamisessa tulisi ongelmia enemmän tai vähemmän, riippuen puun koosta.
Kylän vanhin kaataa puun, se tehdään elämänkokemuksen ja luonnon yhteistyöllä, viisaudella.
Puun kaatoa valmistellaan. Tehdään metsään tietä, kaadetaan ympäriltä puun kaatoa haittaavia pienenpiä puita ja mietitään.
Seuraavaksi odotellaan puun nukahtamista. Puut nukahtavat talvella, pakkasessa.
Puun nukahdettua odotetaan sopivaa säätä. Pakkasta, ei tuulta. Sitten vielä kuulostellaan omaa kehoa, onko se kunnossa.
Ja kun kaikki kohdallaan, puu kaadetaan, ja kaikki sujuu hienosti.
Ihailen tätä työtapaa. Ajatus siitä että tehdään yhteistyötä luonnon kanssa tuntuu järkevältä, luonnolliselta.
-kirjailija May Sarton
Jos minä kaataisin puun, kaataisin sen samantien kun ajatus tulisi mieleeni. Todennäköisesti kaatamisessa tulisi ongelmia enemmän tai vähemmän, riippuen puun koosta.
Kylän vanhin kaataa puun, se tehdään elämänkokemuksen ja luonnon yhteistyöllä, viisaudella.
Puun kaatoa valmistellaan. Tehdään metsään tietä, kaadetaan ympäriltä puun kaatoa haittaavia pienenpiä puita ja mietitään.
Seuraavaksi odotellaan puun nukahtamista. Puut nukahtavat talvella, pakkasessa.
Puun nukahdettua odotetaan sopivaa säätä. Pakkasta, ei tuulta. Sitten vielä kuulostellaan omaa kehoa, onko se kunnossa.
Ja kun kaikki kohdallaan, puu kaadetaan, ja kaikki sujuu hienosti.
Ihailen tätä työtapaa. Ajatus siitä että tehdään yhteistyötä luonnon kanssa tuntuu järkevältä, luonnolliselta.
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Tavallinen tiistai
Kävin vanhainkodissa isoäitiä tapaamassa. Sellaista jutustelua, mennyttä ja nykyaikaa suloisessa sekamelskassa. Isoäiti oli kuitenkin iloinen ja nauravainen,mitä siitä jos en kaikkea oikaisekaan. Tärkeimmät asiat isoäiti varmistaa itse, kuten että eikö isoisä olekin kuollut jo. Onhan hän, jo monta vuotta sitten.
Ruuaksi jauhelihakastiketta. Mausteeksi chiliä. Mies ilahtui, kerrankin kastikkeessa vähän potkuakin.
Sain luettua Pete Suhosen: Valkoinen joulu loppuun. Vähän Paasilinnamaisesti kirjoitettu tarina. Parhaimmillaan kirja on juuri tuollainen, haluaa aina kun mahdollista palata tarinan pariin. Ja vähän harmittaakin kun kirja loppui.
Pari koiralenkkiä. Veiti alkaa pikkuhiljaa piristymään. Vieläkin kotiinpäin kävelyssä huomaa, että väsähtää.
Aamulla kokeilin mainoksen uhrina Fazerin Alku-puuroa. Keitin oikein kattilassa, jotta olisi oikein muhevaa. Vaan eipä ollut. Puuron loppu päätyi iltapäivällä sämpylätaikinaan.Sämpylät sentään maistuivat hyviltä.
Hyvinvointikalenterin tämän päivän tehtävänä oli positiivisuus. Piti kirjata kolme asiaa, jotka tekevät mielen iloiseksi. Joko asia tai tuleva tapahtuma. Viisi tuli hetkessä, enemmänkin löytyisi.
Perjantait, kukkaset, kesä, tanssi ja hohtokeilaus.
Ilta meni tv:n parissa. Emmerdale ja Ensitapaaminen alttarilla. Mietin viimeisen ohjelman kohdalla miten tilanteita leikkaamalla voidaan tehdä ihmisen persoonasta kuva, joka ei ehkä vastaakaan todellisuutta. Aikamoista rohkeutta tarvitaan jotta uskaltaa moiseen reality ohjelmaan mennä.
Sellainen tiistai.
Ruuaksi jauhelihakastiketta. Mausteeksi chiliä. Mies ilahtui, kerrankin kastikkeessa vähän potkuakin.
Sain luettua Pete Suhosen: Valkoinen joulu loppuun. Vähän Paasilinnamaisesti kirjoitettu tarina. Parhaimmillaan kirja on juuri tuollainen, haluaa aina kun mahdollista palata tarinan pariin. Ja vähän harmittaakin kun kirja loppui.
Pari koiralenkkiä. Veiti alkaa pikkuhiljaa piristymään. Vieläkin kotiinpäin kävelyssä huomaa, että väsähtää.
Aamulla kokeilin mainoksen uhrina Fazerin Alku-puuroa. Keitin oikein kattilassa, jotta olisi oikein muhevaa. Vaan eipä ollut. Puuron loppu päätyi iltapäivällä sämpylätaikinaan.Sämpylät sentään maistuivat hyviltä.
Hyvinvointikalenterin tämän päivän tehtävänä oli positiivisuus. Piti kirjata kolme asiaa, jotka tekevät mielen iloiseksi. Joko asia tai tuleva tapahtuma. Viisi tuli hetkessä, enemmänkin löytyisi.
Perjantait, kukkaset, kesä, tanssi ja hohtokeilaus.
Ilta meni tv:n parissa. Emmerdale ja Ensitapaaminen alttarilla. Mietin viimeisen ohjelman kohdalla miten tilanteita leikkaamalla voidaan tehdä ihmisen persoonasta kuva, joka ei ehkä vastaakaan todellisuutta. Aikamoista rohkeutta tarvitaan jotta uskaltaa moiseen reality ohjelmaan mennä.
Sellainen tiistai.
tiistai 20. tammikuuta 2015
Bussimatka
Turussa kulkee linja-autoreitti, joka ei mene keskustan läpi ollenkaan, vaan kiertää itä-Turusta länsi-Turkuun.
Ensimmäistä kertaa käytin kyseistä linjaa, enkä muutenkaan ole käyttänyt bussia kuin viimeksi Kemiöön mennessä kesällä.
Bussi kiersi Lausteen. Asuntoalueen, jossa asuin 10-vuotiaasta 18.vuotiaaksi, ja vielä myöhemmin miehen kanssa vuoden verran.
Lapsuus oli värikäs, eikä pelkästään muistoissa vaan ihan oikeasti.
Lapsuuden kodin parveke oli keltainen. Samassa talossa oli punaisia ja vihreitäkin parvekkeita. Nyt oli kaikki talot niin harmaita, värittömiä.
Monenlaisia muistoja tulvi mieleen. Teki mieli pyytää kuskia ajamaan hitaammin.
K-kauåasta oli tullut Siwa.
Kadun, jonka varrella asuin, päähän oli rakennettu koira-aitaus. Puut olivat isompia.
Muistan miten mietin millä pysäkillä jään pois koulusta tullessa, mahdollisuuksia oli kolme. Samaten aamulla, jos tuli kiire, oli vielä mahdollisuus ehtiä, jos meni pysäkille, jonne bussi saattoi tulla 10 minuuttiakin myöhemmin kuin ensimmäiselle vaihtoehtoiselle pysäkille.
Muistan koiralenkit "maaseudulle". Silloin maaseutu oli Lausteen ja Varissuon välissä. Hiekkateitä ja peltoja. Nykyään alue on täynnä omakoti-ja rivitaloja. Vanhat alkuperäiset talot erottuvat joukosta isoilla tonteillaan. Ihan erinäköistä, näyttää vieraalta.
Bussi kääntyi useimmiten sinnepäin, josta matkaan saatiin lisää kilometrejä.
Kotimatkaan meni yhtä paljon aikaa kuin matkaan Turusta Kemiöön.
Bussikuskikin vaihtui matkan varrella. Huonosti suomea puhuva vaihtui toiseen huonosti suomea puhuvaan. Ystävällisiä kuljettajia, monella pysäkillä odottelivat juoksevia matkustajia.
Bussimatkustajista jäi mieleen nuori tyttö ja poika, jotka juttelivat miten kamalaa on kun tutulta vaihtui työpaikka ja hänellä on vielä asuntolainaa...Kyytiin tuli myös keski-ikäinen nainen, joka jutteli kännykkään kovalla äänellä. Uskalsi bussiin noustessaan kysellä kuljettajaltakin useampia kysymyksiä. Kaiken huipuksi kyseli vielä käytävän toisella puolella istuvalta jotain. Selvisi ettei puhelias nainen ollut turkulainen, vaan kesäkuussa Turkuun muuttanut Joensuulainen.
Kyllä se vaan niin on, että matkailu avartaa, pienikin matka.
Ensimmäistä kertaa käytin kyseistä linjaa, enkä muutenkaan ole käyttänyt bussia kuin viimeksi Kemiöön mennessä kesällä.
Bussi kiersi Lausteen. Asuntoalueen, jossa asuin 10-vuotiaasta 18.vuotiaaksi, ja vielä myöhemmin miehen kanssa vuoden verran.
Lapsuus oli värikäs, eikä pelkästään muistoissa vaan ihan oikeasti.
Lapsuuden kodin parveke oli keltainen. Samassa talossa oli punaisia ja vihreitäkin parvekkeita. Nyt oli kaikki talot niin harmaita, värittömiä.
Monenlaisia muistoja tulvi mieleen. Teki mieli pyytää kuskia ajamaan hitaammin.
K-kauåasta oli tullut Siwa.
Kadun, jonka varrella asuin, päähän oli rakennettu koira-aitaus. Puut olivat isompia.
Muistan miten mietin millä pysäkillä jään pois koulusta tullessa, mahdollisuuksia oli kolme. Samaten aamulla, jos tuli kiire, oli vielä mahdollisuus ehtiä, jos meni pysäkille, jonne bussi saattoi tulla 10 minuuttiakin myöhemmin kuin ensimmäiselle vaihtoehtoiselle pysäkille.
Muistan koiralenkit "maaseudulle". Silloin maaseutu oli Lausteen ja Varissuon välissä. Hiekkateitä ja peltoja. Nykyään alue on täynnä omakoti-ja rivitaloja. Vanhat alkuperäiset talot erottuvat joukosta isoilla tonteillaan. Ihan erinäköistä, näyttää vieraalta.
Bussi kääntyi useimmiten sinnepäin, josta matkaan saatiin lisää kilometrejä.
Kotimatkaan meni yhtä paljon aikaa kuin matkaan Turusta Kemiöön.
Bussikuskikin vaihtui matkan varrella. Huonosti suomea puhuva vaihtui toiseen huonosti suomea puhuvaan. Ystävällisiä kuljettajia, monella pysäkillä odottelivat juoksevia matkustajia.
Bussimatkustajista jäi mieleen nuori tyttö ja poika, jotka juttelivat miten kamalaa on kun tutulta vaihtui työpaikka ja hänellä on vielä asuntolainaa...Kyytiin tuli myös keski-ikäinen nainen, joka jutteli kännykkään kovalla äänellä. Uskalsi bussiin noustessaan kysellä kuljettajaltakin useampia kysymyksiä. Kaiken huipuksi kyseli vielä käytävän toisella puolella istuvalta jotain. Selvisi ettei puhelias nainen ollut turkulainen, vaan kesäkuussa Turkuun muuttanut Joensuulainen.
Kyllä se vaan niin on, että matkailu avartaa, pienikin matka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




