Kaupunkielämää

 Aina ylistän maalla oloa ja metsässä kulkemista, niin eihän täällä kaupungissakaan ihan mahdotonta ole kävellä, vai mitä?

Tällä lenkillä, iltapäivällä ei tullut ketään vastaan! Yksi pyöräilijä meni ohi.

Nämä lenkit ovat hengähdystaukoja arjessa. Päivät kaupungissa ovat kiireisiä, sosiaalisia kontakteja on paljon ja ääntäkin aika tavalla, ilman näitä hiljaisia hetkiä vihreässä rauhassa ei jaksaisi.

 Hevoset ovat kauniita. Pääsevät ulos laitumille aamuisin 7 jälkeen, ja joutuvat takaisin sisällä jo 12 aikaan. Mikseivät saa olla pidempään ulkona?

 Kävellessä ajatukset kulkevat päässä jotenkin reippaammin ja suorempia teitä.
Eivät silti ole aina järkeviä tai ratkaisuun johtavia, mutta silti siinä on vaan ero missä ajattelee.

Ilman koiria ei tulisi käveltyä, ainakaan näin paljon, tai säässä kuin säässä.



Alla on lainaus sunnuntai illan elokuvasta: Marley and me:

A dog has no use for fancy cars, big homes, or designer clothes. A water log stick will do just fine. A dog doesn't care if your rich or poor, clever or dull, smart or dumb. Give him your heart and he'll give you his. How many people can you say that about? How many people can make you feel rare and pure and special? How many people can make you feel extraordinary?

 Syksy on alkamassa. Ohrapelloilla ohra on jo kullankeltaista.

Vihdoin kotona!
Joikulla asiat ovat tärkeysjärjestyksessä: 1. ruoka.
Muita tärkeyksiä ei taida ollakaan. Lenkillä ehdottaa jokaisessa mahdollisessa risteyksessä kotiinpäin kääntymistä. Lenkin jälkeen saa ruokaa!