Sunnuntaina ei satanut

  Joiku on tosi paimenkoira. Hän kulkee aina viimeisenä, varmistaa että joukko pysyy koossa. Toisinaan viimeisenä ja vähän huomaamattomana on helppo mennä vaikka kieriskelemään mäyrän paskassa.  On kuulemma joku alkukantainen tapa saada itseensä parempi haju. Oletteko muuten tienneet, että mäyrän uloste muuttuu valkoiseen turkkiin hierottuna siniseksi..

 Sain houkuteltua Joikun muiden joukkoon kuvan ottamisen ajaksi. Tästä kuvasta on helppo valita kuka koirista on syksyn muotiin sopivin.

Iltapäivä vietettiin ihan toisissa maisemissa, Jalkapallo katsomossa.

Pelin katsominen on tosi ristiriitaista. Tykkään katsoa pelejä, sujuvia syöttöjä, hienoja maaleja ja pelaajien omistautumista peliin. Toisaalta taas kärsin siitä tunteesta joka tulee jos peli ei kulje, tai jos Pojan joukkue on häviöllä. Silloin pelin katsominen tuntuu enemmän itsensä kiduttamiselta kuin nautinnolta. Tunne kyllä menee ohi kun peli on loppu, tai viimeistään kun ajetaan autolla pois kentältä.

Katsojat olivat tänäänkin hiljaisia. Joukkue ja katsojat lämpenivät suunnilleen samaan aikaan, tosin joukkue oli silinä vaiheessa jo kaksi maalia häviöllä. Teki mieli huutaa ja kannustaa, vaan enhän minä voi, Poika häpeäisi. Hillitysti taputin ja kannustin hengessä, muiden mukana.
Mitenkähän muualla maailmassa kannustetaan?

Peliaika on tosi pitkä. Viimeiset 30min peli saattaa olla ajan kuluttamista. Viivytellään sivurajaheittoja, maalivahti laittaa pallon liikkelle mahdollisimman pitkän ajan jälkeen ja vaihtopelaajat lähinnä kävellä laahustavat kentältä pois. Viihdyttävämpää katsojille olisi 30x30 minuutin peli. Voisin mennä muitakin kuin Pojan pelejä katsomaan.

Sellainen päivä oli sateeton sunnuntai.