Powered By Blogger

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Lauantai

 Tänä vuonna on tullut paljon vadelmia. Perjantaina jo teki mieli mennä poimimaan vadelmat. Sateen takia kannatti odottaa lauantaihin.
Harmi kun vadelmien lisäksi uudet nokkosetkin kasvavat viikon aikana. Vaikka niitä repii joka viikonloppu pois vadelmien joukosta, niin kyllä niitä taas viikon päästä löytyy uusia.
Käveltiin saarekkeelle kanttarelleja etsimään. Arveltiinkin että lenkki saattaa mennä pelkäksi kuntoiluksi. Niinhän siinä sitten kävikin, sienisaalis oli olematon. Saarekkeella oli outo rakennelma, iso kuoppa, lapio, onkaloita, lautoja. Sen verran kaukana talostakin että tuskin on pikkupoikien rakennelma. Liekö joku mäyrä ansa tms.
Koirat olivat innoissaan. Saareke on ihan omassa rauhassaan ja ilmeisen täynnä kaikenlaisia eläimiä. Emme kyllä nähneet kuin jonkun ison kotkan tai haukan ja jotain kanalintuka jotka pöllähtivät pensaasta eteemme.
Sen verran aavemaisen villitä saareke tuntui, että en kyllä sinne yksin uskaltais lähteä. Arkajalka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti