Olin tänään Ystäväni kanssa syömässä työpäivän jälkeen. Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi jaksanut lähteä työpäivän jälkeen minnekään. Olen ihan unohtanut miltä tuntuu jakaa ajatuksia ja tuntemuksia hyvässä seurassa.
Minulla on monta kaveria, ystäviä on paljon vähemmän. Ystävä on erityisen tärkeä, enemmän sielunkumppani kuin kaveri.
Tänään sydän läikähti ilosta monta kertaa. Ystäväni kertoi minulle murheistaan ja myös iloistaan, mutta se, miten hän kyseli myös minun kuulumisiani, tuntemuksiani, se läikähdytti.
Ystäväni on ainutlaatuinen siinäkin, että hän saa minut tuntemaan /luulemaan (ihan sama kumpaa, hyvä olo siitä jokatapauksessa tulee) itseni taitavaksi. Hän saa minut toteuttamaan haaveitani. Ja mikä kummallisinta hän ei edes tiennyt haaveistani, sanoi vain juuri oikeat sanat. Vastasi kysymykseeni, ilman että edes kysyin sitä!
Luulen että ystäväni näkee minut vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta niinhän me kaikki rakkaitamme katsomme. Hyväksymme ja ymmärrämme paljon enemmän niitä joista välitämme kuin niitä, joihin meillä ei ole tunnesidettä.
Kiitos Sinulle ystäväni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti