Pienestä kiinni

Aamulla kun lähtee töihin ei tiedä pääseekö töihin asti, tai pääseekö töistä kotiin.

Tänään kun menin töihin fillarilla sattui vähältä piti tilanne.
Ajoin pienehköä tietä pakettiauton perässä. Pakettiauto hiljensi ja ajoi tien reunaan ja pysähtyi. Ohitin auton ja kas, se kääntyikin eteeni. Siinä meni fillarin takakumista varmaan osa sileäksi, mutta en törmännyt auton etuoveen. Auto ylitti tien mennäkseen toisella puolella olevaan sivuparkkiin. Eikä taatusti käyttänyt vilkkua, eikä nähnyt minua.
Olisin todennäköisesti lentänyt pyörästä kadulle, mutta olisinko saanut pidettyä pääni irti asfaltista? Kypärää minulla ei ollut. Se on rikki enkä ole vielä ostanut uutta.

Matka voi katketa yllättäin.

Kirkon jälkeisellä pyörätiellä sattuu lähes päivittäin tilanteita, että auto tulee pihalta pyörän eteen. Hankala tilanne kun auton pitää ylittää ensin pyörätie päästäkseen autotielle. Autoilijat tähyävät varmaan ennemminkin autotielle nähdäkseen mihin väliin voivat sujahtaa.
Tämä kohta työmatkasta on kuitenkin helppo huomioida ja varoa, kun näkee miten hankalaa autoilijan on päästä pihalta pois.

Tänään taas muistin olla kiitollinen tästä tavallisen arkisesta torstaista. Pystyn edelleen kävelemään, käyttämään käsiäni ja ajattelemaan.
Ja tänään iltapäivällä ostin uuden kypärän.