Powered By Blogger

lauantai 18. lokakuuta 2014

Veiti hoidossa osa 2






Veitin täytyi jatkaa hoidossa oloa vaikka olimme itsekin mökillä. Pikkukoiran juoksusta ei voinut olla varma. Käyttäytyminen viittaa juoksuun, mutta mitään tippoja ei löydy mistään.

Veiti oli iloinen kun kävimme moikkaamassa häntä. Kysyi tuleeko hän mukaan, mutta kun ilmoitimme ettei hän voi vielä palata kotiin, jäi rauhassa makaamaan.
Freijan kanssa elelevät kuin sopuisa aviopari. Voivat juoda samasta kupista yhtäaikaa, Veiti voi mennä ensimmäisenä ulos ovesta ja pientä leikkiäkin ollaan aloittamassa. Veitimäiseen tyyliin leikki loppuu lähes alkuunsa, eihän Veiti voi leikkiä...äijät ei leiki.

Yllätys oli kun otimme Veitin mukaan lenkille. Joiku kävi Veitin kimppuun.
Kyräily loppui käskystäni, eikä lenkin aikana tullut minkäänlaista uutta yhteenottoa, ei edes kyräilyä.
Seuraavana päivänä sama juttu. Tällä kertaa Veitikin ärähti Joikulle. Ärähdyksen jälkeen lenkki sujui sopuisasti. Onko kyseessä eri hajut, eli Joiku ei "tunnista" Veitiä? Vai onko ilmassa mustasukkaisuutta?
Hiukan jännittää kun pitäisi jättää Joiku ja Veiti kahdestaan kotiin mökiltä palattuamme...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti