Powered By Blogger

lauantai 7. helmikuuta 2015

Tällainen viikko

Väsyttävä viikko takana.
Kaksi ensimmäistä työpäivää olivat rankkoja, sitten helpotti.
Perjantaina soitin perjantai yllärinä lapsille Elastisen Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Kysyin mitä heille tärkeitä voima lauseita laulusta jäi mieleen, niin "suupielet ylöspäin" tarttui.
Kuukausien opettelua helpottaakseni opeteltiin laulu Tammikuu on pakkaskuu, helmikuu on hiihtokuu.. Kysyin sen jälkeen mitä heidän syntymäkuukaudestaan laulettiin. Yksi tammikuussa syntynyt sanoi hiukan vaivaantuneena, että tammikuu on paskakuu...
Ensi viikko vielä aherretaan ja sitten taas lomaillaan viikko, jee!

Päivät ovat mukavasti pidentyneet. Aamulla 8.00 jo valoisaa, ja vielä 17.00 valoisaa. Helmikuuta enää muutama viikko. Kevättä kohden mennään vauhdilla.

Veitin kilpirauhaslääkitys on auttanut. Hän jaksaa lenkkeillä jo kunnolla. Lelutkin kiinnostavat ihan eri tavalla, häntä heiluu enemmän ja kaikinpuolin virkistynyt koira. Viikon päästä mennään verikokeeseen tarkistamaan arvot. Vaaallekin pitäisi mennä ja katsoa onko paino laskenut,

Viikon työn jälkeen palkitsin itseni lähtemällä ystävieni kanssa tanssimaan. Tipattoman tammikuun loppuminen taisi aiheuttaa sen, että oli tavallista enemmän humalaisia ja tanssilattiallakin ajoittain lasinsiruja. Ei kivaa.
Ruotsalainen tyttö tuli juttelmaan kanssani, sanoin osaavani ruotsia... No en tätä humalalla höystettyä riikinruotsia kyllä ymmärtänyt juurikaan.
Yölinnun ja Simu Silmun lopetettua esiintymisen, musiikki parani huomattavsti. Äänentoisto parani ja kappaleet olivat enemmän mun makuun.

Lauantai aamuna olkapää ilmoitti mielipiteensä tanssimisesta. Kiukuttaa tuollainen jälkikäteen motkottaminen. Sanoisi mielipiteensä silloin heti, kun sille vielä voi jotain. Särkylääkkeillä helpotti.

Viikonloppuna kerään voimia ja maanantaina taas:
"Katse eteen ja suupielet ylöspäin
Jatkan jaksan vaikka väkisin
jos ois helppoo, kaikki tekis niin
mus on voima, jota en voi vaimentaa
pusken täysii aina vaan mun ei täydy, vaan mä saan
 katse eteen ja suupielet ylöspäin teen vastoinkäymisistä voimaa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti