Mökkeilystä, luonnosta, koirista, sisustuksesta, elämästä,ajatuksia...Kuvien käyttö ilman lupaani on kielletty.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
Heinäkuun kukat
Alkukesästä tuntui, että olen ostanut mökille pelkkiä viherkasveja. Kauan kesti ennen kuin vihdoin heinäkuun puolen välin jälkeen alkoi tulla kukkiakin.
Jonain vuonna kokeiltiin valkoisia pelargoneja, mutta ne eivät kukkineet hyvin, ja kukat muuttuivat kellertäväksi aika pian puhjettuaan kukkaan.
Miehen mielestä mummonmökkiin kuuluu juuri punaiset pelargoniat.
Kumpaisellekin sitten jotain, ja istutin toiseen laatikkoon vaalenpunaisia hempukoita.
Saunan kuistilla on kaupungista kesälomalla pari koria.
Neilikat meinasin jo siirtää jonnekin kauas, mutta ilmeisesti kuulivat uhkaukseni, koska heti seuraavana päivänä ilmestyivät ensimmäise punaiset pikku kukat.
Toisessa korissa on jonkin lajin pelargonioita siinäkin. Nekin aloittivat kukinnan vasta heinäkuun puolivälin jälkeen.
Toisaalta kivakin, että nämä laatikkokukat kukkivat vasta nyt kun kaikki monivuotiset ovat jo kukkineet.
Uutisissa sanottiin, että vanhat mummonmökit jäävät tyhjilleen. Nykyään halutaan mökkejä kaikilla mukavuuksilla.
Minua rauhoittaa kun mökillä aikaa menee perusasioihin, veden kantamiseen, tiskaamiseen yms.
Silti koen, ett mökillä on mukavuuksia: ruoka on parempaa, sitä ehtii tekemään, oman maan uudet perunat ovat aivan omaa luokkaansa, metsä on tuossa ja siellä voi kulkea useimmiten törmäämättä muihin ihmisiin.
Niin me ollaan erilaisia kaikki, ja siinä se rikkaus piileekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanat pelargoniat!
VastaaPoista