Powered By Blogger

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kesäpäivä

Vietettiin kiva kesäpäivä kyläilemässä. Ja siitä erityisen kiva kyläpaikka, että koirat saivat tulla mukaan.
Ihana hirsitalo lammen rannalla, metsän reunassa ja omassa rauhassaan. Minusta taisi tulla hirsitalofani; ne vaaleat hirsiseinät.....


Joikulle päivä oli sellainen kesäloman rantapäivä. Hän kahlaili vähän väliä pitkin lammen rantaa. Kastautuen joka kerta vähän syvemmälle. Koko koira näytti olevan yhtä hymyä.
Välillä hän kokeili mennä eri kohdista kahlailemaan, ja välillä istuskeli hetken laiturilla.


Kyläpaikan  "karhunpentu" tykästyi Veitiin. Ja Veiti oli mielissään. Kieriskeli nurmikolla ja  hauskaa näytti olevan.


Huippujuttu oli tavata elämäni pentueen Ruska, ihmisen koira. Ruska seurusteli mieluiten ihmisten kanssa. Voiko kukaan olla iloisempi kun tavataan?  Jokainen kohtaaminen, oli ero vaikka vain vessakäynnin mittainen, oli niin iloa ja pusuttelua tulvillaan.

Ja kuulemma, kun auto ajaa ohi, Ruska heiluttaa hurjasti häntäänsä, jos vaikka tulisi ihania ihmisiä kylään.
Niin samanlaisia piirteitä Nala-siskon ja Freija-äidin kanssa.
Metsälenkillä oli niin tutun oloista kun  Ruska pysähtyi syömään mustikoita, ihan samalla tavalla kuin Nalakin.

Tässä Nala mustikoita napsimassa.


Tietenkin onnistuneeseen kesäpäivään liittyy aina myös ruoka :) 

Tämänkin päivän talletan, ja kaivan esiin kun arki ja pakkanen taas purevat.

Kiitos <3

2 kommenttia:

  1. Kiitos teille mukavasta kesäpäivästä! Nämä ovat niitä meidän kesälomamme huippuhetkiä - ja myös koirien :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla. Olisi tarvinnut ottaa enemmän kuvia, mutta kun oli niin kiva jutellakin, niin ei oikein ehtinyt :)

    VastaaPoista