Kesäloma etenee vauhdilla. Kaikkea kivaa on jo tehty ja toivottavasti vielä kivoja juttuja edessäkin.
Yksi kivoimmista jutuista on kun oma lapsi, joka on jo aikuinen, tekee ruokaa. Siinä on montakin hyvää puolta, ensinnäkin on niin ilo katsella, etttä hän osaa laittaa ruokaa ( toki tekivät tyttöystävän kanssa yhteistyössä ), toiseksi on ihanaa kun saa jotain mitä ei ole itse hoksannut laittaa ja kolmanneksi on aina ylellistä päästä valmiiseen pöytään.
Tällä kertaa saatiin hampurilaisia, mutte ei mitään tavallisia. Oli kaikenlaisia erilaisia maustekastikkeita, grillattuja juustoja, grillattua ananasta, kesäkurpitsaa.
Hyvää ruokaa ja yhdessä oloa: aivan täydellistä!!!
Kesäteatterissakin käytiin katsomassa Nunnia ja konnia. Maria Lund oli huikean hyvä roolissaan ja nunnat lauloivat upeasti. Kannatti käydä katsomassa. Musiikki ei vain ollut tyyliltään sitä mistä eniten tykkään, ja tarina jäi jotenkin köykäiseksi. Olisin kaivannut konnista jotain kunnon särmää ja rähinää tarinaa rikastuttamaan.
Ystäviemme kanssa tehtiin retki Örööseen. Ollaan käyty siellä ennen turistiaikaa kerran. Silloin piti olla passi mukana ja sotilaspoliisit tekivät pistokokeena passintarkastuksen, ja pistokoe napsahti kohdalleni.
Tällä kertaa Örö oli herännyt henkiin. Oli kahvilaa, ravintolaa ja elämää. Oli myös rauhaa. Kävelimme saaren pohjoisosaan, eikä matkalla montaa ihmistä tullut vastaan.
Tuolla jossain edessäpäin on se Gotlantikin ja Visby. 250km:n päässä.
Kävimme ravintolassa syömässä. Noutopöytä 14,80e , ja päihitti mennen tullen Silja Europan buffeen. Jälkiruoka vain puuttui.
Rantakahvilasta löytyi onneksi munkkeja makeannälkään.
Saaristo on sydämessäni. Jonkun saaristokuvan voisin valjastaa voimakuvakseni. Katselisin sitä kun arki painaa liikaa ja saisin voimaa. Luulen, että tarvitsen kokonaisen albumin voimakuvia....
Uskomaton onni sään suhteen. Aurinko paistoi ja oikeastaan paahtoi, oli oikea kesä. Seuraavana päivänä satoi vettä koko päivän.
Olen kiitollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti