Sahajärven lenkki

Ajettin ensimmäistä kertaa Mathildedalia pidemmälle, Teijolle, kiertämään Sahajärven lenkki.

Lenkin alussa oli haasteellisin osuus. Lautalla saareen ja toisella pois saaresta. Kolme koiraa ja kolme aikuista.

 Ja tässä kuva lautasta. Lautta kulkee narujen varassa, joita vedetään sellaisten "rullien" läpi.
Lauttaan mahtuu kerrallaan viisi ihmistä.
Ensin piti hinata lautta vastarannalta, sitten saada koirat lautalle  ja lopulta hinata koko porukka saareen.
Kaipasin jotain veiviä tms. josta olisi helpompaa liikuttaa lauttaa  kuin nykyisestä pelkästä märästä narust vetämällä. Yksin retkeily ei tällä reitillä ole hyvä ajatus, sen verran rankkaa lautan kiskominen oli.
Lossiin piti hypätä alaspäin n. puoli metriä. Pikkukoira meni vauhdilla, hänelle on tärkeää olla ensimmäinen, oli paikka sitten mikä tahansa. Vanhin, Joiku, meni iän tuomalla kokemuksella, kolmas piti nostaa.

Pieni matka saaressa, ja toisella lautalla järven toiselle puolelle.

Järven ylittämisestä huolimatta matkalla ei liiemmin vettä näkynyt. Enimmäkseen mäntymetsää.
Aika paljon oli vuoroin kiipeämistä ylämäkeen ja taas alaspäin.

Puolessa välissä oli varsinainen muurahaiskekometsä. Kekoja oli näköpiirissä paikoin seitsemän, eikä mitään pieniä, vaan tuollaisia kunnon kököjä.

Nelijalkaiset taukopaikalla.

Ja löytyy sitä kaunista ruskaa läheltäkin! Teijon alue soineen ja pitkospuineen tuo muutenkin Lapin mieleen.

Ja kelopuineen.

Taas sellainen minun näköinen päivä. Metsää, koirat, hiljaisuus ja eväät.
Muita ihmisiä emme nähneet kuin saaressa puolijoukkueteltassa majoittuneen nuorisoporukan.

Poskista näkee, että ulkoilmassa tuli vietettyä tunti ja kolmaskin. Jaloissa tuntee, että liikuttu on.
Ja mieli on rauhaisa ja levollinen