Powered By Blogger

lauantai 22. lokakuuta 2016

Viikon varrelta

Nyt lauantaina mietin mitä jäi viikosta mieleen.
Viikko tuntui pitkältä.

Valopilkkuna loistaa tiistai ilta. Olin ystäväni kanssa tanssiteatteri Erin esityksessä, Hit to cabbaret.
Musiikkia ja tanssia. Vähän kielikylpyäkin, ruotsia ja englantia.
Tykkään Erin esityksistä, niissä on sopivasti ajatusta, huumoria ja musiikkia.
Tästäkin tykkäsin, mutta...
Jäin kaipaamaan enemmän tanssia. Nyt oli muutama kappale omistettu vain musiikin kuuntelulle.
Tanssia tuolien kanssa ja  tuolilla oli liikaa. Vaikka tanssijoista osa alkaakin olla aika iäkkäitä, en silti näe heitä vielä "tuolijumppaajina".
 Minulle riittäisi välillä  tanssin ja musiikin tuomat ajatukset, en kaipaa puhetta.

Viikko oli työntäyteinen. Sain paljon aikaiseksi.
Kotonakin sain aikaiseksi. Keskiviikkona siivosin. Ja nyt lähti työpöytä vierashuoneesta, ja pöytätietokone sen päältä.
Hiukan omatunto kolkutti kun hyvä työpöytä, jonka kanssa olen elänyt ainakin 42 vuotta sai lähteä.
Mies motkotti  jotain siitä, miten asioita pitäisi tehdä jotenkin suunnitellusti ja järjellä. Mutta kun kerrankin iskee tarmokkuus, siihen on tartuttava heti, koska se menee nopeasti ohi.
Lopputulos on kuitenkin hyvä. Avaruutta tuli lisää.

Tällainen viikko. Kaikki edelleen hyvin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti