Powered By Blogger

maanantai 3. helmikuuta 2020

Kuoppa




Eka nelipäiväinen työviikko takana.
Jaksoin töissä huomattavasti paremmin.
Jouduin joitain töitä tekemään rivakampaan tahtiin.

Viikonloppu ei tunnu yhtään pidemmältä, mikä on kummallista. Työviikon alkaminen alkaa harmittamaan aiemmin, jo lauantaina.
Kummallinen juttu tuokin, työ ei ole yhtään hullumpaa tällä hetkellä, silti töihin lähteminen on vaikeaa. Kun pääsee työpaikalle, työ vie mukanaan.
Ei kai se tarkemmin ajatellen nyt niin kummallinen juttu olekaan. Liittyy pentuun. Sydäntä raastaa jättää Naava yksin.



Naavan suhteen on kaksijakoinen mieli. Toisaalta ajattelen ettei ole kiire oppia mitään, kunhan ollaan ja totutaan talon tavoille. Vasta kolme viikkoa eletty yhdessä!
Toisaalta taas on ulkopuolisia paineita, sosiaalistaa, kouluttaa, totuttaa....
Kallistun kuitenkin tuon oman tunteeni puolelle, kyllä me ehditään.
Ei ole tarkoitus saavuttaa suuria.
Kunhan tulee luo kun pyytää. On muuten oikeastaan hiton suuri tavoite :) , maailmassa on niin paljon houkuttelevia asioita pienille ja isoille koirille.

Naava on kovin avulias ja osallistuva.
On kaivanut pihalle istutuskuoppia jo neljään paikkaan. Pihasuunnitelma luonnos on tainnut jäädä näyttämätt Naavalle, kuopat ovat vähän eri paikoissa mihin ajateltiin istuttaa jotain.





1 kommentti: