Naavan ekat päivät yksin

Maanantai oli kauhein päivä.
Mulla sattui mahaan ja oksetti. Oli niin kamalaa jättää pikkuinen yksin.
Aamuruuan joukkoon kaadoin vielä piimää, joka oli parasta ennen sunnuntaina.
Tajusin asian matkalla töihin, ja mielikuvitus pääsi kunnolla vauhtiin. Kuvittelin miten pienen vatsaa kivistää, tulee ripuli, oksennus ja kuivuu koko pentu.

Mies tuli joka päivä heti kahdelta kotiin ja löysi ihan kunnossa olevan, vähän unisen pennun, myös maanantaina.
Ruoka ei oikein maistunut, aamuruuasta jätti suuren osan, eikä kahdeltakaan suostunut kuin närppimään ruokaa. Iltapäivä ja iltaruoka menivät vähän paremmin.
Keskiviikkona kokeilin saamaamme näytepussia, joka tuoksui avatessa tosi hyvältä.
Naava söi  kaiken.
Mies kävi vielä ostamassa kanaa, jonka keitin, ja nyt koitetaan sillä liemelläkin saada ruokaa herkullisemmaksi.

Mulle helpotti olo aina kun pääsin töihin ja työ vei mukanaan. Varsinkin kahden jälkeen saamani tilanneraportin jälkeen olo tuntui helpottuneelta.

Torstaina pääsinkin itse aikaisin ja ensimmäisenä kotiin. Olipa Naava riemuissaan. Koiran omistamisen tähtihetkiä nämä kotiin tulot. Vikisi, haukkui, otti ranteen suuhun ja häntä heilutti koko pentua.

Ja torstaista alkoikin mun viikonloppu!
Tuntuu hyvältä ja väsyneeltä.
Naava on jokayö herännyt kahden aikaan yöllä hetkeksi, se tuntuu. Tällaista se on kun talossa on vauva.