Powered By Blogger

maanantai 15. helmikuuta 2021

Leikkiä ja ystäviä


 Perjantaina meidän lapsi täytti vuosia. Tilanne ei ole enää sellainen, että mun työkaverit olisivat mun lapsen ikäisiä....nyt mun lapsetkin alkaa olla vanhempia kuin mun työkaverit. Mä olen vanha. Ei se mua tavallaan haittaa, ainoastaan rapistuva kroppa haittaa. Sen lisäksi, että mulla on murtumasta jäänyt jalkavamma, niin mulla on olkapäässä jännevamma. Onneksi pystyn kuitenkin kaikkea vielä tekemään, toisinaan tulee särkyjä, mutta kyllä ne kestää.  

Lauantaina Naava sai leikkiä kaverin collien pennun kanssa. Naava esitteli kaikki teppunsa ja leikkinsä. Hauskinta oli piiloleikki kuusen alle. Naava juoksi kuusen alle, odotti että toinen tulee, pomppasi esiin ja juoksi uuden kierroksen, ja taas kuusen alle.

Iltapäivällä päästiin nauttimaan neljän tähden illallisesta ja ystävien seurasta. Harmi että unohdin ottaa valokuvia. Peuran paisti rosmariinin oksilla koristettuna oli sekä kaunis että tosi hyvänmakuinen. Pelattiin Aliasta ja naurettiin villeille korteille... 


Sunnuntaina Naava tapasi siskonsa. Koirapuistossa oli pari uros labradorinnoutajaa, ja vähän jännitti miten Naava suhtautuu. Ihan turhaan jännitin, hauskaa oli näidenkin kanssa. Naavasta taitaa olla aina vaan huippu kivaa jos saa leikkiä toisten koirien kanssa.

Ystävänpäivänä mua hemmoteltiin.

Olipa tapahtumarikas viikonloppu.

1 kommentti: