Powered By Blogger

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

"Parin" viikon remppa


 Ennen, eli viikko ennen juhannusta alkoi kylppäriremontti. 

Nyt on heinäkuu vaihtumassa elokuuhun, ja ehkäpä remontti on täysin valmis vielä heinäkuun puolella. Mutkia on ollut matkassa, en tiedä onko normi remontin verran vai enemmän. Kun rivitalo kodissamme tehtiin remontti kauan sitten, remontoitiin viidessä viikossa koko asunto, sen pohjalta minusta tuntuu, että mutkia on ollut enemmän. 

On ollut vaikeuksia saada hyvissä ajoin tilatut tavarat ajoissa paikalle. On ollut huolimatonta työtä parissakin kohtaa ja kiire näkyy joissakin paikoissa. Allastaso kiinnitettiin ensin väärälle korkeudelle, josta muistona ruuvin jäljet parissa laatassa. Pesukone ei toiminut, koska putki, josta poistovesi piti mennä oli tukossa, täynnä moskaa. Ja tuuletin asennuttu väärin, jolloin puhaltelee täysillä koko ajan. Pesukoneen hanat oli jätetty "vahingossa" entiselle paikalleen.

Remppamiehellä oli hyviä ideoita, enemmän kuin suunnittelijalla! Hänen ehdotuksesta tuli pytyn viereen muuri ja jätettiin hirsiseinät sittenkin maalaamatta. Remppamieheltä tuli koko remontin ajan ideoita koko talon ja pihan parantamiseen :)

Ja nyt, kuvassa näkyy vielä laattaseinällä musta levy, joka puuttuu pesukoneen alta, ja silikonituubit ikkunalaudalla, eli vielä vähän kesken.

Mutta tykätään, tuli paremmaksi. 

Viisastumisia tästä remontista:

-älä tee tai tilaa remonttia kesäloman ajaksi. Stressaat remontiin mutkia niin, että loma fiilis häviää välillä viikoiksi, tai ainakin päiviksi

-tee kirjallinen sopimus, missä ajassa remontti tehdään

-tee kirjalliset ohjeet erikseen sähkömiehelle, putkimiehelle ja remonttimiehelle. Ripusta ohjeet ympäri remonttikohdetta, jotta ohjeet tulevat varmasti luettua

-hanki kaikki mahdolliset tarvikkeet itse, etukäteen ja hyvissä ajoin

-ole paikalla mahdollisimman paljon,  jotta pystyt seuraamaan ja puuttumaan asioihin heti


2 kommenttia:

  1. Näinhän se usein menee. Remonteilla on tapana viivastellä, milloin mistäkin syystä. Ja aika monesti käytännön ammattilainen "osaa" paljon enemmän kuin paperilla suunnittelija.
    Ei se tietysti sitä asiakkaan harmia vähennä, että nämä tuntuvat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
    Mutta hyvältä näyttää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaapa iloita vielä enemmän kun on vihdoin valmista :)
      Ja kiitos, kyllä mäkin tykkään:)

      Poista