Vuosi sitten syntyi ensimmäinen lapsenlapsi. Miten nopeasti vuosi mennyt. Ja miten erilainen vuosi kuin aiemmat.
Pikkuista seuratessa tapahtuu koko ajan. Nyt hän jo kävelee, ja juoksee :) tosin juoksemisessa ei vauhti lisäänny, jalat vaan tepuuttaa taajempaan tahtiin.
Vuosi sitten (ja muutman päivä päälle) syntyi Pihka. Hän on myös muuttanut elämäämme. Todella hyväntahtoinen ja kiltti, mutta niin energinen ja iso. Aivan erilainen kuin Naava. Sellainen parivaljakko kuitenkin, nauttivat toisistaan, omasta laumastaan.
Ensimmäinen kuukausi vapaalla mennyt. Työasiat ovat häipyneet mielestä aivan totaalisesti. Verenpainetta kun mittailin niin lukemat olivat alhaiset ....Olen nukkunut paremmin, en enää herää 5 tai 6, normiksi on tullut 7 jälkeen herääminen, joskus jopa 8.
Aikuisseuraa oletin ja tiesin kaipaavani. Iloitsen ja nautin enemmän kun tapaan ystäviä, tuttuja. Ja jaksaisin viikonloppuisin tehdä enemmän, ehkä. Toisaalta olen aika väsynyt ja jään helposti sohvalle tuijottamaan jotain sarjoja. Joskus tulee omituisia alakulon hetkiä, tunnen silloin oloni kiittämättömäksi. Nyt toiveeni on toteutunut, ja siltikin tuntuu välillä tältä. Onkohan se normaalia? Voisi olla sen puoleen, että nyt on tilaa uudelle haaveelle, ja se haave-aukko on vielä tyhjä, mikä aiheuttaa moisen olotilan. Voisi myös johtua uudesta tilanteesta, töissä olin ammatillisesti vahva, tiesin miten toimia, nyt olen uudessa tilanteessa, jossa ei moista varmuutta ole. Elämä on aikamoista rutiinia, josta poikkeaminen aiheuttaa kaikenlaista, hyvässä ja pahassa.
Nyt on kaikki kuitenkin hyvin. Koirat ovat terveitä ja riiviö iät alkavat olla ohi. Koti on hyvä ja lämmin. Työt ei stressaa ja kaikki lomakeasiatkin todennäköisesti hoidettu.
Kaikki hyvin.
Uuteen elämäntilanteeseen pitää tottua. Vaikka päivät eivät ole niin stressaavia kuin varsinaisessa työssä, itselle on annettava aikaa sopeutua. Niin paljon kun odotinkin eläkkeelle jäämistä, ei kaikki minullakaan ole mennyt ihan mutkattomasti. Monesti stressaan sillä, etten ole saanut aikaan mitään hyödyllistä ja mietin, mitä järkevää tekemistä keksisin. Jonkinlainen suorituspaine vaivaa siis edelleen, vaikka tätä vaihetta edelsikin jo osittainen vapaa elämä.
VastaaPoistaOltaishan me aika "koneita" jos meidät vaan vois ohjelmoida uuteen ja jatkettais toimintaa uusilla asetuksilla noin vain :) Pitää antaa itselleen aikaa, kaikki järjestyy, ei ole kiire <3
PoistaAnna aikaa itsellesi ja ota kädestä kiinni, niinkuin tuolla alempana itsekin tuumasit. Ihan varmasti on suuri muutos ja siihen kuluu aikaa, että tottuu. Ja nythän voi luoda itse itselle sopivia rutiineja tai uusia asioita. On kiva kuulla, että kaikki on hyvin ja mieli levollisempi.
VastaaPoistaToivottavasti tottuu paljon ennen kuin vuorotteluvapaa loppuu :))
Poista