Yritystä ja kadotusta

Koitin kolmen viikon ajan vähentää ruuan määrää. Jätin pois kokonaan suklaan. Iltapalaksi nakersin porkkanaa tai salaattia ja toisinaan pystyin olemaan 18.00 jälkeen kokonaan syömättäkin. Lounaalla täytin lautaseni puoliksi salaatilla, enkä ottanut lisää ruokaa. Viikonloppuina otin kahvin kanssa jonkun herkkuleivonnaisen,muuten pysyin ruodussa.
Kolmen viikon jälkeen tuloksena oli, että mies laihtui kolme kiloa! Oma painoni pysyi grammalleen samana!!
Aiemmin painoni vaihteli 1-2 kg, vaikka kävin vaa alla samaan aikaan noin kerran viikossa. Nyt onnistuin pitämään painoni siis grammalleen samana. Olo on tosi pettynyt.
On se vaikeaa tiputtaa kiloja.

Kilojen myötä on tullut tyytymättömyys lähes kaikkeen. Tuntuu kuin oma tyyli olisi ihan hukassa. Ostan vaatteita, jotka näyttävät hyvältä jonkun päällä. Minulle ne näyttävät ja tuntuvat epämukavilta.
Ainoa hyvältä tuntuva vaate on tammikuussa ostamani talvitakki. Sikäli kurjaa kun talvi alkaa loppua...

Mitenkähän sen oman tyylinsä löytäisi? Tarvitsenko stylistin? Vai riittääkö jos saisin painon tippumaan?

Tulevan naistenpäivän kunniaksi mies osti keittiön ikkunalaudalle kolme tällaista:

 Ne näyttävät oikein hyviltä!

Pientä "murinaa"

Olenko tullut vanhaksi?
Mun päähän ei enää mahdu kaikenmaailman kummallisilta kuulostavat koirankoulutus jutut.
Pennun syntymästä jo alkaa koulutus. Pian varmaan jo aiemminkin... Juuri syntyneille pennuille näytetään diskopalloa, totutetaan erilaisiin pintoihin, sivellään eri kohdista eri tavoin jne. jne.
Ja tälle kaikelle on tietty joku hieno nimi.
Ennen vanhaan pennun koulutus kuului emälle. Kasvattaja tarjosi jatkoksi normaalin elämän ääniä, kynsien leikkuuta, harjausta, hoitotoimenpiteitä ja hellyyttä. Eikä tälle ollut mitään erityistä nimeä, se oli elämää, kasvamista.

Pennuille on pikkupentujen leikkikoulua. Isommille naksutin-, switch on- agility-, toko,-haku,-vepe-, rallitoko-, nosework-,kupla- ym.ym.koulutuksia!!
Jos mulla olisi yhtä paljon koulutuksia ja kursseja kuin jollain koiralla, niin mun pää menis sekaisin.
Onko ihmiset nykyään niin aktiivisia harrastajia? Tuntuu välillä, että tyydyttääkseen kunnianhimoisimman harrastelijan aktiivisuuden, tällä pitäisi olla ainakin kolme koiraa.
Ja siinä on mielestäni mietittävää, kumman etua kursseilla ajetaan.
Koira on ensisijaisesti perheenjäsen.
Tästä on lyhyt matka ajatukseen miten on myös vanhempia, jotka kuljettavat lapsiaan harrastuksesta toiseen. Ja taas voi miettiä kenen etua useat harrastukset ovat? Lapsen vai kunnianhimoisten vanhempien?

Mutta palataan takaisin koiriin. Olen huolissani koirien tulevaisuudesta. Osaavatko ne enää lainkaan rauhoittua, ilman kurssia, jossa opetellaan rauhoittumista?
Ja onko esim. tottelevaisuusvalioiden määrä lisääntynyt samaan tahtiin kuin kurssitarjonta? Loogisesti voisi ajatella näin olevan, mutta tosi asiassa ei vaan olekaan niin.
Harrastetaan ja hössötetään kursseja ja metodeja ilman tuloksia. Tai mikä pahinta, ilman positiivisia tuloksia.

Tavallaan turhaan täällä "murisen". Kaikki lähipiirini koiraihmiset ovat suht samanlaisella maalaisjärjellä varustettuja kuin minäkin. Ja näitä koirien yli"kylväjiä"  on toivottavasti vielä vähän.
Sillä: "Kasvamiseen tarvitaan aikaa. Mikään ei kasva pellossa, jota jatkuvasti kynnetään."

Käytännöllinen helpotus

Maailman paras keksintö tähän hätään. Ja vielä toimiva!
Mies kuumeessa, pikkukoira hoidossa, ja pitäisi lenkittää kolme koiraa ilman että menee hermot.
Olen ostanut tämän hihnan-jakajan joskus agrimarketista tarjouksesta, kun halvalla sai.
Yllätyin miten hyvin Joiku ja Veiti kävelevät yhdessä, tottumatta.
Vanhempien koirien ymmärrys ja halu toimia omistajan kanssa yhteistyössä, keinolla millä hyvänsä, on ihailtava.
Joikusta näki välillä miten häntä hävetti ihan kamalasti kun Veiti jäi haistelemaan jotain, fleksi tuli piukaksi, eikä syy ollut Joikun. Veiti äijä taas ei korvaansa lotkauttanut, näillä mennään nyt, oli hänen mottonsa.
Epäilin saavatko mitään asioitaan tehtyä, mutta sekin hoitui hienosti.
Huomasin myös, että oli helpompaa ohittaa talo, jonka pihalla olevalle koiralle pitää yleensä rähistä. Samon vastaantulijoiden ohitus oli helpompaa. Joko omia rähjääjiäni nolotti, tai sitten heillä oli "kaksi yhtä vastaan" tunne , kun kerran samassa taluttimessakin olivat :)

Yksi unelma toteutunee

Tosi monta vuotta olen haaveillut pienestä karhunkierroksesta. Muistan jo nuorena, ennen lapsia, kun juteltiin äidin siskon kanssa, hänenkin haaveissa oli karhunkierros.
Ruskareissusta olen puhunut viimeiset viisi vuotta. Ja nyt sekin toteutuu!
Varattiin viikoksi mökki Kuusamosta.
Mun lappalaiset pääsee vihdoin sinne omille juurilleen.
Kauheeta jos alan nyt jo odottamaan syyskuuta!

 (Kuva lainattu googlesta)
Tuollaisiin maisemiin. Jylhiä kallioita, koskia, pitkospuita ja jos hyvin käy niin kaikki tämä vielä väreinä.
Pieni karhunkierros on 12 km, kestää siis koko päivän. Reppuun eväät ja ei kun nauttimaan.

(kuva lainattu googlesta)
Nämä riippusillat vähän kauhistuttaa ja jännittää. Miten vakuutan koirille, että niitä pitkin voi hyvin kulkea ja on kivaa, kun itsekin pelkään? Ja näitä on reitin varrella kolme.
Salossa on yksi riippusilta. Pitänee harjoitella siellä kesällä.

Olen onnellinen. Elämässä pitää olla haaveita ja unelmia. Sellaisia, jotka toteutuvat ja sellaisia, jotka eivät ehkä toteudu.
Tämä on huippua kun yksi toteutuu :)
Mä iloitsen tästä varmaan yhtä paljon kuin joku ulkomaan matkasta. Tämä on mun juttu. Koirat saa olla mukana ja saa kävellä luonnossa.

Tämä on mun juttu!

Niitä näitä kun ei kummempaa

Tänään oltiin Veitin kanssa eläinlääkärillä kilpirauhaskontrollissa. Eka kertaa Veiti pisti ovella pakin päälle. Pöydälläkin tärisi kuin haavanlehti. Viimekertainen näytteenotto taisi jättää jälkensä. Veitillä on paksu turkki tai paksu nahka ja verikokeen otto on hankalaa. Viimeksi pistettiin kolme kertaa ennekuin verta tuli tarpeeksi. Nyt eläinlääkäri otti näytteen ja onnistui kerralla.
Olen ennenkin kehunut Minna-eläinlääkäriä ja tätä maaseudun hommaa.
Täällä kun varaan ajan, Minna vastaa puhelimeen. Kun mennään lääkäriin, Minna avaa oven, tutkii ja ottaa maksun. Ylellistä. Eläinlääkäri käytössä koko ajan ja vain meille!
Ajan voi myös varata Pieneläinhoitolasta, jossa koulutetaan eläinhoitajia, siellä meininki kaupunkimaisempaa, mutta sielläkin kiireetöntä ja potilaita kerrallaan vain yksi. Ja sielläkin on sama Minna :)

Luin Kinnusen Neljäntienristeys-kirjan, päivässä. Sellainen kirja, joka vaan vie mennessään. Eipä siinä jännitystä eikä oikeastaan romantiikkaakaan,mutta taitavaa,rikasta ja sujuvaa kertomista. Tykkäsin. Ja harmittaa kun loppui. Hyvän kirjan jälkeen on vaikeampi aloittaa uusi kirja.
Olen tämän vuoden puolella lukenut jo varmaan 10 kirjaa. Kaikkia en edes muista enää, mutta näiden 10 joukosta Härkösen Kaikki oikein ja Neljäntienristeys ovat ihan parhaita.

Päivät soljuvat omaa vauhtiaan. Mietin millaista olisi jos tätä jatkuisi ja jatkuisi. Alkaisiko kyllästyttämään.  Vuodenaikojen vaihtelu tuo  muutoksia ennenkuin alkaa tuntua liian tasapalksulta. Ihan pian on jo aika puutarhahommiin. Eilen jo leikattiin omenapuita.

Lomaa :)

Täällä mieli rauhoittuu ja lepää!
Täällä olo on niin iso ero arkeen. Arjessa on ääntä ja vilskettä. On autoja, ihmisiä, suuria kauppoja ja kiirettä. Täällä on hiljaista. Tänään olen nähnyt noin 10 ihmistä, jos ei oltaisi käyty kaupassa olisi luku jäänyt kahteen.

Ja nyt on jo pakko laittaa kuva siitä: Porinmatista, koska aina kehun sitä. Enkä turhaa!

Tänään ei tuntunut tulevan lämpöä makuhuoneeseen tarpeeksi ja niin mies laittoi kaksi pesällistä. Ja se pehmeä, hellivä lämpö tuli...ja mä nukuin niin makeat päiväunet.
On se kumma laite. Ihan erilainen lämpö kuin puuhellasta tai takasta. Vähän kuin etelän auringon lämpö.

Sain luettua Marttisen: Mitä ilman ei voi olla. Vähän tylsä kirja kun kolme ihmistä vuorollaan kertoi saman tapahtuman. Ja loppu oli huono. Onnelliset loput ovat parhaita, tai sellaiset joissa voi itse kuvitella eri versioita lopuksi. Pahin on tuollainen loppu, joka vaan tulee ja kaikki loppuu.


Pikkukoira on meidän kanssa viettämässä hiihtolomaa. Me saadaan tavallaan harjoitella lapsenlapsen hoitoa tutummassa koiramaisessa versiossa.

 Pikkukoiran mielestä parasta lomassa on koirakaverit. Saa kunnolla painia ja leikkiä koiranleikkiä. Ja kun yksi koira väsyy on toinen, ja jos sekin väsyy, on vielä naapurissa äitikoira, jonka kanssa voi leikkiä.
Metsässä on kuusien alustat suosikkeja. Kaipa niissä on jänikset, mäyrät ja ketut  yöpyneet ja jättäneet outoja hajujaan.

Sellaista tänne kuuluu. Kaikki hyvin, lomaakin vielä jäljellä monta päivää :)

Tällainen viikko

Väsyttävä viikko takana.
Kaksi ensimmäistä työpäivää olivat rankkoja, sitten helpotti.
Perjantaina soitin perjantai yllärinä lapsille Elastisen Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Kysyin mitä heille tärkeitä voima lauseita laulusta jäi mieleen, niin "suupielet ylöspäin" tarttui.
Kuukausien opettelua helpottaakseni opeteltiin laulu Tammikuu on pakkaskuu, helmikuu on hiihtokuu.. Kysyin sen jälkeen mitä heidän syntymäkuukaudestaan laulettiin. Yksi tammikuussa syntynyt sanoi hiukan vaivaantuneena, että tammikuu on paskakuu...
Ensi viikko vielä aherretaan ja sitten taas lomaillaan viikko, jee!

Päivät ovat mukavasti pidentyneet. Aamulla 8.00 jo valoisaa, ja vielä 17.00 valoisaa. Helmikuuta enää muutama viikko. Kevättä kohden mennään vauhdilla.

Veitin kilpirauhaslääkitys on auttanut. Hän jaksaa lenkkeillä jo kunnolla. Lelutkin kiinnostavat ihan eri tavalla, häntä heiluu enemmän ja kaikinpuolin virkistynyt koira. Viikon päästä mennään verikokeeseen tarkistamaan arvot. Vaaallekin pitäisi mennä ja katsoa onko paino laskenut,

Viikon työn jälkeen palkitsin itseni lähtemällä ystävieni kanssa tanssimaan. Tipattoman tammikuun loppuminen taisi aiheuttaa sen, että oli tavallista enemmän humalaisia ja tanssilattiallakin ajoittain lasinsiruja. Ei kivaa.
Ruotsalainen tyttö tuli juttelmaan kanssani, sanoin osaavani ruotsia... No en tätä humalalla höystettyä riikinruotsia kyllä ymmärtänyt juurikaan.
Yölinnun ja Simu Silmun lopetettua esiintymisen, musiikki parani huomattavsti. Äänentoisto parani ja kappaleet olivat enemmän mun makuun.

Lauantai aamuna olkapää ilmoitti mielipiteensä tanssimisesta. Kiukuttaa tuollainen jälkikäteen motkottaminen. Sanoisi mielipiteensä silloin heti, kun sille vielä voi jotain. Särkylääkkeillä helpotti.

Viikonloppuna kerään voimia ja maanantaina taas:
"Katse eteen ja suupielet ylöspäin
Jatkan jaksan vaikka väkisin
jos ois helppoo, kaikki tekis niin
mus on voima, jota en voi vaimentaa
pusken täysii aina vaan mun ei täydy, vaan mä saan
 katse eteen ja suupielet ylöspäin teen vastoinkäymisistä voimaa."