Pääsiäistä

Joko voi haaveilla, että tämä korona-aika loppuu?
Joko voi istuttaa orvokkeja jokapaikkaan?

Korona-aika ei kai ole vielä kunnolla edes alkanut, plääh.
Eniten......tässä työt. Haluan takaisin mun arjen, jossa on tutut lapset, normi kevät ilot ja retket.
Haluan odottaa kesälomaa, ja tietää koska se on. Ja haluan suunnitella mitä kaikkea voisi tehdä lomalla.
Ihailen ihmisiä, jotka pysyvät rauhallisina, joita ei tunnu mikään hetkauttavan ja jotka sopeutuvat kaikkeen. Eivät ole silti teko pirteitä, yltiö kiitollis-positiivisia,  vaan sellaisia ihana turvallisen seesteisiä.
En mäkään koe olevani mikään panikoiva säheltäja, olen kyllä mielestäni rauhallinen, mutta sisällä kuohuu, ja nyt kuohuu jo yli äyräiden. Hävettää, kun kaikki on kuitenkin tosi hyvin ja mulla on aihetta kiitollisuuteen niin monessa asiassa. Mutta toi työ.......
Olen nyt tehnyt jonkinlaisen päätöksen asian suhteen. Se ei ole päätös josta voisin olla ylpeä, mutta se on pelastusrengas johon pudottaudun, jos siltä tuntuu.

Onneksi nyt on lomaa neljä päivää. Mä niin nautin. Koitan kaikin voimin työntää kaikki töihin liittyvät asiat pois mielestä. Tämä on nyt sitä aikaa jota haluan elää.

Metsälenkkejä tehty. Yhtään sydäntä en metsästä ole löytänyt. Sain vinkin ystävältäni, samolla metsässä etsien sydämen muotoisia juttuja, se rauhoittaa. Ehkä kävelin liian nopeasti.
Kauneinta metsälenkillä oli kaikki ojat, ja niissä oleva vesi, ja ojien reunat.
Täällä mökkimetsissä on paljon enemmän vesiojia kuin kotona.

Tykkään myös taivasta vasten olevista puista. Niin selkeää.

 Ja mitäkö Naavalle kuuluu?
Naava kasvaa ja voi hyvin. Naavakaan ei tykkää mun työpäivistä. silloin ei ruokakaan maistu niin hyvin. Naavalla on itsevarmuus kasvanut. Laajentaa reviiriään, uskaltaa olla kauempana meistä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että luoksetulot sujuu, kunhan ei ole mitään mielenkiintoisempaa menossa. Tai jos luoksetuloon liittyy jotain mistä Naava ei tykkää, esim. joutuu remmiin, joutuu sisälle tai joutuu pesulle. Pesulle joutuminen on kaikista kamalinta. Kun jouduin pesemään tassut vesi-hiekka-multa-leikin jäkeen , Naava ei tullut seuraavana päivänä lainkaan vapaaehtoisesti sisälle.Tämä on suurin ongelma tällä hetkellä.

Ja kyllä aion ensi viikolla istuttaa orvokkeja.
Saunatuvan portaille johonkin kivaan astiaan, niitä tummansinisä joissa valkoista keskellä, tai keltaista.

Ja tietenkin: ihanaa, leppoisaa, rauhallista pääsiäistä kaikille!

Terveisiä täältä

Täällä kaikki hyvin.
Kukaan tutuista ei ole sairastunut, siitä olen kiitollinen.

Ainoa mikä rassaa hermoja on työ. Jahkailu, pähkäily ja epävarmuus ei ole kivaa. Enkä tiedä onko hyviä vaihtoehtoja edes tulossa. Meitä siirretään muihin tehtäviin, aikataulusta ei tiedä, eikä tehtävästä.
Monessa palaverissa otettu esiin kesälomat, että ne saattavat olla toukokuussa. Mutta siitäkään ei mitään varmuutta ketkä ja koska.

Aloitin kutomisen. Ne ihanat järjestyksessä olevat silmukat <3

Itselleni todennäköisesti kudon.
Puuhommia on myös riittänyt ja riittää edelleen. Tykkään. Ruumiillista työtä, jossa näkee heti työnsä jäljen. Ja tietää minkä verran työtä on, kun katsoo pöllikasaa, niin selkeää.

Naavan kanssa lenkkeily on kivaa. Samoja lenkkejä mennään, välillä lumisateessa ja välillä auringon paisteessa, siinä vaihtelua tarpeeksi. Joku oli laittanut oravan kuusen, liekö nalle-bongauksen uusi muoto. Onkohan muualla Suomessa sama Nalle-juttu? Eli nalle ikkunaan, niin ohikulkijat voivat lähteä kävelemään ja bongailemaan nalleja talojen ikkunoista.

 Saunominen, hyvä ruoka ja viinilasilliset tuovat oman hyvän lisänsä, ja elo on suhteellisen hyvää juuri nyt.

Nyt ei jaksa

Nyt ei jaksa olla positiivinen!
Mua ahdistaa!
Kesälomista ei tietoakaan. Saattaa olla loma toukokuussa tai ei ollenkaan tai jotain siltä väliltä.
(joo, joo, kyllä pomo parhaansa yrittää, että saadaan kiva loma, ja lomaa jokatapauksessa joskus...)

Ei tiedä löytääkö itsensä mummujen vaippoja vaihtamasta vai perheiden kriisin keskeltä vai kotoa.
(kivaa joo ettei irtisanota ja tää on vain väliaikaista...)

En tiedä saanko tehdä omia hommiani viikon vai toukokuun loppuun. Paahdanko siis täysillä, jotta saan kaikki valmiiksi silläkin uhalla, että pyörittlen loppuajan peukaloitani. Vai teenkö maltillisesti ja huomaan sitten että tämän työn tekeminen päättyi nyt...
(joo, elä tätä hetkeä vaan, älä murehdi huomista jne. jne.)

Riskiryhmään moninkertaisesti kuuluvat vanhempani ovat siellä ja minä täällä. Naapuri onneksi auttaa heitä, ja mikä matka tuo nyt olisi ajaa hurauttaa tunti sinne ja käydä kaupassa heille. Silti, mä en kestä tätä huolta.
(pysyvät onneksi kotona...)

Kotona olisi hommaa vaikka miten paljon. Pihalla, sisällä, jokapaikassa. En vaan saa aikaseksi kuin jotain pientä, yhden jutun päivässä.
Kutoa voisin varmaan vaikka koko päivän. Siinä on selkeyttä, tiedän että silmukan jälkeen tulee toinen silmukka, viiden valkoisen jälkeen tulee kolme ruskeaa jne...Ihanaa kun joku asia on selkeä, ohje on huomenna ja viikon päästä ihan samanlainen kuin tänään. Tällä hetkellä rakastan pysyvyyttä!

Toinen lapsi jäi sinne Uudellemaalle. Sekin ahdistaa. Kaksi kokonaista kuukautta ja sitten he tulevat tänne, pysyvästi. Kaksi kuukautta tuntuu ikuisuudelta, ja se mitä sinä aikana voi vielä tapahtua vielä ahdistavammalta.

Tiedän, että Suomessa on selvitty kaikesta tähänkin asti, sodista ja taudeista, mutta tämä on mulle uutta.
Haluan nyt olla tämän tunteen kanssa. Tai en halua, mutta en nyt löydä muuta tähän tilaan sopivampaa tunnetta.

Nyt alkaa tuntua siltä, että tämä on pahaa unta ja kohta herään ja kaikki on ennallaan.
Ja tiedän, että pahempaa on tulossa, pitäisi olla kiitollinen tästä mitä nyt on: vielä kaikki läheiset terveinä, ja olenkin.

Mutta silti ahdistaa!

Huoli

Huh, meinasi murheen taakka kasvaa ylivoimaiseksi jo.
Naava söi tiistaina närppimällä, muutaman suullisen ja jätti loput kuppiin.
Keskiviikkona ei syönyt mitään. Aamulla virike pötköt (talouspaperirullat herkuilla) olivat nekin ehjinä ja syömättä kun tulin kotiin. Ja ruokakuppi ei kiinnostanut haistamisenkaan verran.
Sulatin hirven jauhelihaa ja sain kädestä syöttämällä Naavan syömään pari suullista.

Sitten alkoi netissä surffailu ja Pentuaapisen selailu, ja diagnooseja löytyi.
Tuntui että koronan lisäksi tämä huoli on jo liikaa.
Uutisissa sanottiin, että korona-aika voi kestää syyskuuhun asti! Voi ahistus!

Illalla viimeinen ruokailu. Laitoin kuppiin vähemmän ruokaa ja mitä tapahtui: Naava söi kupin tyhjäksi!
Ja kyllä minä niin ilahduin.

Mitä nyt???

Olen niin innostunut islantilaisneuleista.
Ekahan tuli minulle itselleni ja nyt valmistui toinen, pojalle.
Näitä on tosi nopea kutoa.
Tuo pojan pusero on vielä paksummasta langasta, niin tuntuu että se tuli vielä nopeammin valmiiksi.

Kuviot vaativat kärsivällisyyttä. Telkkaria katsoessa tulee samalla kudottua väärin. Pari purkamis-sessiota on ollut, mutta ilmeisesti iän myötä kärsivällisyys on kasvanut, kun ei neule lentänyt laatikon pohjalle virheen/ongelman tultua.

Lanka on molemmissa puseroissa ollut pelkkää villaa, islantilaisesta lampaasta. Sen haistaa kun valmis pusero kastetaan ja laitetaan tasolle kuivumaan. Uskon, että puserot ovat lämpimiä ja tarkoitetut ulkokäyttöön.

Nyt iski tyhjyys kun ei ole mitään projektia. Voisin muuten kutoa jollekulle tuollaisen, mutta kun koot vähän vaihtelevat, vaikea arvioida että tulee juuri sellainen kuin "tilaaja" haluaa. Langat maksavat myös aika paljon, niin ei moni halua niin kallista puseroa.

Nyt pitänee siirtyä villasukkien pariin, kunnes keksin jotain muuta.
Vai kutoisiko vielä itselleen yhden? 

Kuoppia siellä, kuoppia täällä

Tässä kokoelma kuoppia. Ihan oikeita kuoppia, ei tällä kertaa kuvainnollisia kuoppia elämän tiellä.
Näitä on urakoitu omalla pihalla .
 Löytyy purettavan pation juuresta, mikä oikeesti helpottaa pation purkamista.
Löytyy tuosta rinteestä, mihin tulee joskus isompi perennapenkki, eli siitäkin saa kaivaa.
Löytyy keskeltä polkua, johon on kärrätty hiekkaa poluksi, siitä EI saa kaivaa.
Löytyy juhannusruusupensaan läheltä, sekin ihan ok, jos estää pensaan leviämistä.
Löytyy sieltä täältä ympäri pihaa, ei niillä oikeastaan ole väliä kun pihasuunnitelma on vasta paperilla.
Mutta kun meillä asuu kuopankaivaja, niin ei varmaankaan kannata pihaan tämän vuoden aikana sen kummempaa tehdä.

Tässä tämä energinen kuopankaivaja .

Kaikkea ei peruttu

Pikkuhiljaa flunssa voitettu.
Ihana keväinen ilma. Kannoin terassin tuoliin pehmusteet, istuin ja söin banaanin.
Kirjosieppo oli jo linnunpöntön suulla, sama tyyppi kuin kahtena viime kesänä. Moikattiin siinä toisiamme.
Jouluruusu kukkii pihalla. En osannut sitä sisällä hoitaa, mutta näköjään ulkona kukkii paremmin, ilman mun hoitoa. Pitäisikö tästä päätellä jotain...
Naava löysi kasvilaatikon ja innostui kaivamaan. Häädin sitä pois, ja siitäkös mokoma innostui vielä enemmän. On tulossa mielenkiintoinen kesä istutusten suhteen...

Sisältä poistin kaikki pisspaperit. Naava kun teki sitä, että ulkoa tultua kipitti paperille pissalle. Siinä se nohevana nosti vielä takajalkaa pissatessaan. Saas nähdä nyt miten käy, meneekö näin helpolla vai keksiikö itselleen uuden pissapaikan sisällä.

Uutisia ja sähköpostia tulee jatkuvalla syötöllä. Pitäisi vaan itse rajata ettei kokoa ajan kuule/lue korona uutisia.
Lomautus uhkaa heitetty kehiin. Huhuja siitä, ettei lomarahoja makseta ollenkaan.
Kun osaisi olla vaan ja katsoa mitä tulee. Niinhän se on , että etukäteen murehdittu asia on kaksinkertainen murhe, tai turha murhe.