Powered By Blogger

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Terveisiä täältä

Täällä kaikki hyvin.
Kukaan tutuista ei ole sairastunut, siitä olen kiitollinen.

Ainoa mikä rassaa hermoja on työ. Jahkailu, pähkäily ja epävarmuus ei ole kivaa. Enkä tiedä onko hyviä vaihtoehtoja edes tulossa. Meitä siirretään muihin tehtäviin, aikataulusta ei tiedä, eikä tehtävästä.
Monessa palaverissa otettu esiin kesälomat, että ne saattavat olla toukokuussa. Mutta siitäkään ei mitään varmuutta ketkä ja koska.

Aloitin kutomisen. Ne ihanat järjestyksessä olevat silmukat <3


Itselleni todennäköisesti kudon.
Puuhommia on myös riittänyt ja riittää edelleen. Tykkään. Ruumiillista työtä, jossa näkee heti työnsä jäljen. Ja tietää minkä verran työtä on, kun katsoo pöllikasaa, niin selkeää.

Naavan kanssa lenkkeily on kivaa. Samoja lenkkejä mennään, välillä lumisateessa ja välillä auringon paisteessa, siinä vaihtelua tarpeeksi. Joku oli laittanut oravan kuusen, liekö nalle-bongauksen uusi muoto. Onkohan muualla Suomessa sama Nalle-juttu? Eli nalle ikkunaan, niin ohikulkijat voivat lähteä kävelemään ja bongailemaan nalleja talojen ikkunoista.


 Saunominen, hyvä ruoka ja viinilasilliset tuovat oman hyvän lisänsä, ja elo on suhteellisen hyvää juuri nyt.

1 kommentti:

  1. Onpa söpö ajatus ja teko; kurre kuusessa!
    Epävarmuus ei ole mukavaa ja saattaa ahdistaa, samoin pelko siitä, että joutuu 'kurjiin' töihin. Paljon voimia ja tsemppiä!!
    Mukava kuulla, että teillä on silti kaikki hyvin ♡

    VastaaPoista