Nyt ei jaksa

Nyt ei jaksa olla positiivinen!
Mua ahdistaa!
Kesälomista ei tietoakaan. Saattaa olla loma toukokuussa tai ei ollenkaan tai jotain siltä väliltä.
(joo, joo, kyllä pomo parhaansa yrittää, että saadaan kiva loma, ja lomaa jokatapauksessa joskus...)

Ei tiedä löytääkö itsensä mummujen vaippoja vaihtamasta vai perheiden kriisin keskeltä vai kotoa.
(kivaa joo ettei irtisanota ja tää on vain väliaikaista...)

En tiedä saanko tehdä omia hommiani viikon vai toukokuun loppuun. Paahdanko siis täysillä, jotta saan kaikki valmiiksi silläkin uhalla, että pyörittlen loppuajan peukaloitani. Vai teenkö maltillisesti ja huomaan sitten että tämän työn tekeminen päättyi nyt...
(joo, elä tätä hetkeä vaan, älä murehdi huomista jne. jne.)

Riskiryhmään moninkertaisesti kuuluvat vanhempani ovat siellä ja minä täällä. Naapuri onneksi auttaa heitä, ja mikä matka tuo nyt olisi ajaa hurauttaa tunti sinne ja käydä kaupassa heille. Silti, mä en kestä tätä huolta.
(pysyvät onneksi kotona...)

Kotona olisi hommaa vaikka miten paljon. Pihalla, sisällä, jokapaikassa. En vaan saa aikaseksi kuin jotain pientä, yhden jutun päivässä.
Kutoa voisin varmaan vaikka koko päivän. Siinä on selkeyttä, tiedän että silmukan jälkeen tulee toinen silmukka, viiden valkoisen jälkeen tulee kolme ruskeaa jne...Ihanaa kun joku asia on selkeä, ohje on huomenna ja viikon päästä ihan samanlainen kuin tänään. Tällä hetkellä rakastan pysyvyyttä!

Toinen lapsi jäi sinne Uudellemaalle. Sekin ahdistaa. Kaksi kokonaista kuukautta ja sitten he tulevat tänne, pysyvästi. Kaksi kuukautta tuntuu ikuisuudelta, ja se mitä sinä aikana voi vielä tapahtua vielä ahdistavammalta.

Tiedän, että Suomessa on selvitty kaikesta tähänkin asti, sodista ja taudeista, mutta tämä on mulle uutta.
Haluan nyt olla tämän tunteen kanssa. Tai en halua, mutta en nyt löydä muuta tähän tilaan sopivampaa tunnetta.

Nyt alkaa tuntua siltä, että tämä on pahaa unta ja kohta herään ja kaikki on ennallaan.
Ja tiedän, että pahempaa on tulossa, pitäisi olla kiitollinen tästä mitä nyt on: vielä kaikki läheiset terveinä, ja olenkin.

Mutta silti ahdistaa!