Powered By Blogger

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Odotuksen onnea ja jännitystä 1.

Tässä todistusaineistoa, iloista sellaista .
Kummityttö on siis tiineenä. Tosi auliisti ja iloisena tyttö esittelee vatsaansa. Ja kyllä me kaikki olemme sitä jo tässäkin vaiheessa ihastelleet. Ja rapsutelleet. Ja silitelleet.
Nyt alkaa kiireet: babyshower-kutsut pitää järjestää, mammaruokaa, rasvoja, pentulahjoja.. Kuinka montahan sieltä tulee? Freijalta kysyin niin oli sitä mieltä että ehkä 7. 
Olen kahteen kertaan kysynyt häneltä pentujen määrästä ja molemmilla kerroilla saanut saman vastauksen. Tosin kyse on ensisynnyttäjästä...

Tänään aamulla oli taas uusia "raskausmerkkejä". Aiemmin tyttä on ollut portilla pyytämässä mukaan aamulenkille, mutta ei tänään.
Freija liikkuu rauhallisesti. Ensisynnyttäjä joutuu totuttelemaan outoihin ja uusiin tuntemuksiin sisällään.
Toinen uusi merkki oli irvistys portin raosta naapurin pojalle. Veiti ei ole enää tervetullut kyläilemään. Freija haluaa oman rauhan ja valmistelee pesänsä turvallisuutta hyvissä ajoin.


Naapurissa kyllä voidaan istuskella vieretysten ja jutella ja katsella maailman menoa.

Monenlaisia ajatuksia liikkuu kummitädin päässä. Tietysti jännittää meneekö kaikki hyvin. Välillä käy ajatuksissa myös josko meille mahtuisi vielä yksi...Ja koska tiedän ettei mahdu, ja jos en itse tietäisi, mies kertoisi sen minulle suurillakin kirjaimilla, niin mietin onko lähelläni koiran tarpeessa olevia. Olisi niin kivaa saada seurata läheltä kummityön jälkeläisiä. Onneksi on netit ja facebookit, sieltä voi seurata. Pentujen ostajilta pitäisi saada lupaus,  että kertovat pentujen kuulumisista sovituin väliajoin :)

Täällä siis totutellaan ajatukseen. Vaivutaan pentukuumeeseen.
Ja mitäköhän isä-Pekulle kuuluu? Fb:stä luin, että mököttää kesäkauden loppumista. Muuttaa mökiltä pois.

Blogissa päivitetään odotuksen onnea kerran viikossa. Kyseessä siis Juskankankaan Metsäorvokin ja Reppulin Lorganin, Freijan ja Pekun pennut, joiden pitäisi syntyä syyskuun puolen välin jälkeen.




4 kommenttia:

  1. Vai että kummitäti... onnea odotukselle! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)
    Joko Oskulla on kummitäti ;) ?

    VastaaPoista
  3. Isälle kuuluu hyvää, vaikka joutuikin lähtemään mökiltä tänne "kaupungin hulinaan". Onneksi omalla pihamaalla on mukavasti jahdattavaa. Naapurin kissoja, siilejä ja aina niin raivostuttavan korkealla lentäviä lintuja. Ja sitten tää ihana uusi herkku - puusta putoavat, kypsät, mehukkaat ja ah! niin makeat luumut. Hyvä on nurmikolla maata ja niitä popsia. Peku lähettää rakkaat terveiset Freijalle ja toivoo, ettei aamupahoinvoinnit liiaksi häiritse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mika kun kerroit lisää Peku-isän kuulumisia.
      Luumuja syövästä lapinkoirasta en ole kuullutkaan aiemmin.
      Välitän terveiset Freijalle.

      Poista