Kanapiikana

 Olen aina tykännyt katsella kanojen touhuja. Tai oikeastaan minkä tahansa eläimen seuraaminen on mukavaa.
Nyt olen ollut muutaman päivän kanapiikana ja kas kummaa, kanathan on varsin ihania kun niihin lähemmin tutustuu.
Olen yllättynyt, niitä voi silittää ja ne tuntuvat pehmoisilta, silkkisiltä. Ja ne tamppaavat maata hauskasti halutessaan/ valmistautuessaan syliin ottoon.

Kolme kanoista on seurallisempia kuin muut. Pyörivät jaloissa ja odottavat silitystä ja sylihoitoa.
Aamulla kun menen hoitamaan kanapiikasen tehtäviä, kanat ovat odottamassa minua. Potpottavat kovasti ja selittävät jotain. Ehkä vielä opin ymmärtämään mitä selittävät, ennen kuin pestini loppuu.
Kaikki hiljenevät nopeasti kun saavat jyviä kulhoon.

Salaatti on heidän ehdotonta herkkua.  Vesimelooni nokitaan niin, että jäljellä jää pelkkä ohuen ohut vihreä kuori. Yksi heistä pelästytti minut kun olin tuomassa salaattia,  tämä hyppäsi, lennähti ylös ehtiäkseen ensimmäisenä haukkaamaan mehevimmän salaatinlehden. Heidän lempivärinsä  on vihreä.
Jotkut heistä pitävät kaikesta kimaltelevasta, haluaisit nokkia omakseen sormukseni tai  kiiltävät soljet.

Taas olen elämystä rikkaampi.