Powered By Blogger

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Eka lomaviikko takana

Eka lomaviikolla olen nukkunut. Yöunet ovat olleet 10 tuntisia. Päiväunet tunnin tai kaksi. Eikä vieläkään tunnu virkeältä. Pikkuhiljaa...univarasto täyttyy.

Olen saanut kudotuksi yhdet villasukat.

Katsonut netfliksistä yhden elokuvan.

Lukenut yhden kirjan ja aloittanut toista. Liekö huono kirja tai sitten en ole vielä lukemiseen valmis, mutta uusi kirja ei vedä mukaansa. Koitan olla kärsivällinen tämänkin asian kanssa, lukeminen on yksi suurimpia nautintoja lomalla.

Olen tehnyt jokatoinen päivä viiden kilometrin reippaan kävelylenkin. Toivon että loman puolessa välissä voisin juosta saman matkan.

Olen saanut selän kipeäksi kitkemällä rikkaruohoja väärässä asennossa.
Päänsärky on vaivannut parina viime päivänä. Leikin tuulimyllyä (pyöritin käsiä), jotta saisin niskan jumitukset pois. Päästä kuului kuivien lautojen narinan tapaista ääntä ja päänsärky helpotti hetkeksi. Eli jotain  on niskassa jumissa. Hieronta olisi aika ihanaa...

Käytiin Taalintehtaan kesätorilla. Ei ollut vielä parhaimmillaan, hiljaista, vähän myyjiä.

Tästä se loma pikkuhiljaa käynnistyy. Sitä ei saa hoputtaa eikä pakottaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti