Metsänrauha

Veti mielen matalaksi viime viikon uutiset.
Oli muutenkin hektinen viikko, joten jo sekin olisi riittänyt. Lauantaina tuntuikin, että unta riittää ja riittää.

Lomapäivien vähentäminen tuntui kaamealta. Nytkin tuntuu ettei lomat riitä voimien keräämiseen. Olen ottanut välillä palkattomia päiviä, jotta jaksan. Ja jotta elämässä olisi muutakin kuin työtä ja työstä toipumista.

Sairauslomapäivien palkan väheneminenkin vähän pelottaa. En ole sairastellut paljon, mutta koko ajan vanhenen, enkä tiedä mitä on edessä.

Parista arkivapaasta olen kyllä valmis luopumaan. Se olisi mun panokseni.

Ja sitten vielä pakolaiset. Miten rahat riittää kaikkeen? Ja kaikilla turvapaikan hakijoilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Suureen ihmismäärään mahtuu aina monenlaista, on kyse mistä tahansa ihmisjoukosta.
Toisaalta ne, jotka tosiaan pakenevat henkensä edestä ja ovat menettäneet kotinsa, he tarvitsevat apuamme.

Metsälenkillä tajusin taas muutamia asioita.
Olen onnellinen.
Minulla sentään on työpaikka. Aika varmakin.
Minulla on koti. Ja perhe. Ja olemme kaikki terveitä.

Turha murehtia tulevaa.

Onni ja onnellisuus ei edelleenkään ole kiinni pankkitilin suuruudesta.

Kummasti asiat asettuvat kohdalleen kun samoilee metsässä kompastellen risuihin, ilostuen pienistä keltalakkisista ja  kuunnellen korppien naksuttelua. Ja minä jopa naksuttelin niille takaisin.
Ja minulla on aina, joku innoskas lähdössä kaveriksi metsään, sekin on onnea!