Vastaanotolle ei muita, ei odotustilassakaan, ihana rauha.
Minna sanoi, että onpas Joiku vanhentunut sitten viime näkemän. Itse ei tuollaisia muutoksia huomaa niin helposti kun näen Joikun jokapäivä.
Joiku näyttää vanhalta herralta. Sydän ok, vanhaksi koiraksi jopa ihmeen reipas tahtinen tuo sydän.
Takajaloissa jäykkyyttä, ilmeisesti lonkat ja luut kolottavat iltaisin, ja siksi Joiku on vähän levoton iltaisin. Kokeillaan tulehduskipulääkettä, jos se auttaisi.
Nutrolinia ruokaan ja Joikullekin niveliin auttavaa ruokaa, samaa mitä Veiti on syönyt vuoden verran.
Veitiltä otettiin verikoe, saadaan kilpirauhasarvot taas kontroiltua. Veitillä kaikki muu kunnossa.
Oli tosi liikuttavaa katsoa, kun nostin Veitin takas lattialle verikokeen oton jälkeen, niin meni heti Joikun luo, nuolivat toisiaan ja hännät heilui. Ovat vuosien myötä hitsautuneet niin kiinni toisiinsa.
Juteltiin Minnan kanssa koirien dementiasta. Samanlaista se taitaa olla kuin ihmisilläkin, muutokset vaikeita ja uudet asiat jännittävät. Mietittiin aiheuttaako Joikulle mökki-kaupunki asuminen ahdistusta, mutta en usko, että on niin dementoitunut. Muistaa kyllä molemmat paikat omikseen vielä. Mökillä ei enää pihalla loikoilu tunnu hyvältä, vanhalla koiralla on kylmän arkuutta.
Tunnen itseni onnelliseksi tänään, kun saan pitää molemmat koirat vielä täällä.
Tätä kirjoittaessa kuuluu suloinen tuhina ja pieni kuorsaus, onnelliset koirat kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti