Toisenlaisena aamuna saatan herätä pieneen vinkunaan, joka voimistuu. Joikulla on pissahätä, päästän pihalle. Tohinalla Joiku palaa sisälle, päivän ensimmäinen rutiini suoritettu.
Minuutin päästä alkaa sama vinkuna: Joikulla on aivan hirveä nälkä, ruokaa nyt ja heti.
Ruuan syötyään alkaa uusi läähätys touhotus: nyt on kakkahätä, päästän pihalle.
Ja taas sisälle tohinalla. Seuraava viikonlopun rutiini on aamupala pöydästä pieni leipä kinkulla. Sekään ei rauhoita, seuraavaksi Joiku odottaa läähättäen koska mennään lenkille.
Lenkin jälkeen, vihdoinkin, saapuu rauha taloon. Uni vie.
Joikun kello on suht tarkka, heittää vain tunnin tai pari. Yhden aikaan tulee taas se hirmuinen nälkä.
Samoin se hirmuinen nälkä tulee illalla noin kello kuuden aikaan.
Pihalla pelottaa välillä, 13-vuotias vanhus saa karkelohetkensä: hyppii ja koikkelehtii epämääräisesti sinne tänne, horjahdellen toisinaan.
Joskus mietitään missä ne rauhoittuneet vanhat koirat ovat. Ilmeisesti ovat samassa paikassa niiden lempeiden, hyväntuulisten vanhusten kanssa.
Läähätysten ja touhotusten seasta on vaikea päätellä onko Joikulla kaikki hyvin. Johtuuko läähätys luonteesta, ainahan tuo on ollut sellainen koko kropallaan osallistuja, innostuja?
Lokakuussa eläinlääkäri tutki Joikun ja totesi sydämen olevan kunnossa, eikä mitään kasvaintakaan käsituntumalla löytynyt. Olemus oli kuitenkin vanhentunut. Saatiin kokeiltavaksi nivelsärkylääkettä. Ei tullut Joiku rauhallisemmaksi.
Joulun jälkeen tehdään uusi reissu eläinlääkäriin. Katsotaan taas tilannetta.
Tämä muutto otti varmaan koville. Ihmisellekin vie aikansa tottua, saati sitten koiravanhukselle.
Koitamme kaikesta huolimatta nauttia jokapäivästä. Metsälenkeistä, pihalla olosta ja ennenkaikkea ruuasta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti