Toinen luopuminen

Tästä se alkoi, 11 ja puoli vuotinen yhteinen taival. Tästä nokinaamasta kasvoi kaunis musta, ruskein merkein oleva lappalainen.
Veiti oli pienestä asti Äijä. Ei hötkyillyt kun matkusti uuteen omaan kotiin, perille päästyään etsi ruokatynnyrin ja ilmaisi hyvin selkeästi, että haluaa ruokaa. Ei itkuisia öitä, hän vaan asettui taloksi.
Äijämäisyys ilmeni myös siinä, että oppi nostamaan jalkaa...ennen kuin oppi sisäsiistiksi. Tästä jäi kirjahyllyyn kivat merkit.

Veiti eli Joikun kanssa 10 ja puoli vuotta. Monissa valokuvissa on asettunut kiinni Joikuun.
Meillä oli kivaa yhdessä, käytiin Kolilla, Kuusamossa ja Teijolla luontoretkillä. Pitkiä kävelylenkkejä ja eväät mukana, meille ja koirille.
Kuusamon pikkukarhunkierros oli viimeinen pitkä reissu. Sen jälkeen alkoi Veitin nivelrikko-oireet.

Joikun lähtö oli Veitillekin kova paikka. Ei ollutkaan enää helppoa olla Äijä.
Yksinjääminen työpäivän ajaksi oli vaikeaa.
Pikkuhiljaa Veitikin tottui. Hän muuttui "ihmiseksi". Mentiin nukkumaan jonossa, samaan aikaan. Syötiin samaan aikaan. Ja hän rakensi saunamökkiä.
Saunamökistä tulikin hänen mielestään hänen koirankoppinsa. Ja kun me saunottiin, hän käveli saunan lasioven taakse katsomaan missä ollaan tai mitä tehdään.
Oven avaaminen kuonolla sujui taitavasti, ja helpotti hänen elämäänsä, hän tuli sisälle silloin kun hän halusi.

Kesän alussa alkoivat ulostusvaikeudet. Kakkaaminen kesti. Mietittiin ensin, että liittyy vanhenemiseen, tai että pitäisi antaa enemmän ruokaa.
Kesäkuussa oireet paheni. Eläinlääkäri diagnosoi eturauhasen laajentumaksi, ja Veiti sai Tardak-antitestosteronihormonipiikin.
Piikki auttoi vähän, kakkaaminen helpottui ja Veiti pääsi taas hyppäämään sohvalle.
Koska laajentuma oli niin iso, saimme uuden ajan kahden viikon päähän.
Eläinlääkäri epäili josko aiempi diagnoosi olikin väärä, koska tuntui myös joku rakenteellinen muutos.
Koska ensimmäinen piikki kuitenkin auttoi vähän, Veiti sai toisen piikin. Saimme myös lähetteen klinikalle, jossa olisi kunnon ultraäänilaite ja siihen perehtynyt lääkäri.

Veitin oireet jatkuivat. Veiti yritti kovasti olla huolestuttamatta meitä. Huomasin kuitenkin ettei ole ihan oma itsensä. Lenkille lähti mielellään, ruoka maistui, häntäkin heilui silloin tällöin, mutta makoili paljon ja kävellessä häntä roikkui.
Varasin ajan Petvettiin.

Toivoin ihmettä, ja pelkäsin. Viimeiset päivät ennen eläinlääkäriä tehtiin metsälenkki Veitin tahtiin ja pysähdeltiin haistelemaan ja ihmettelemään. Annoin hänen kulkea vapaana. Annoin ylimääräisiä lihapullia ja pöydästä maistiaisia omasta ruuastani.

Viimeinen päivä koitti. Eläinlääkäri tunnusteli ja sanoi, että siellä on iso massa. Avuksi voisivat olla kipulääkkeet ja ulostetta löysentävä lääke, mutta sitten olisi tarkkaan seurattava milloin kakkaa ei enää tule, ja silloin on eutanasian aika.
Eläinlääkäri katsoi asian vielä ultralla ja kasvain oli iso ja peitti nyt jo lähes kokonaan peräsuolen. Varmistin vielä, että olin ymmärtänyt asian oikein. Lääkkeillä voisimme saada pitää Veitin ehkä kaksi viikkoa, ehkä kuukauden, ei pidempään. Kasvain oli ilmeisen ärhäkäs, nopeasti kasvava. En halunnut Veitille yhtään enempää kipuja. Eläinlääkäri kertoi oman mielipiteensä, jos kyseessä olisi hänen koiransa, olisi ainoa vaihtoehto eutanasia.

Tavallaan päätös oli niin helppo, ei missään tapauksessa kipuja Veitille, ei hänen tarvitse enää yrittää olla huolestuttamatta meitä. Toisaalta taas päätös oli niin kovin kipeä, sattuu jokapaikkaan.

Niin lähti keskiviikko iltapäivällä meidän niin rakas Veiti sinne missä Joiku ja Aamos häntä jo odottivat. Illalla ukkosti ja mietin mielessäni, että Veiti on tullut perille ja Joiku saa hepuleita, joissa huonekalut kolisevat kun hän ilakoi vauhdilla.

Hyvää matkaa rakas-rakas Veiti, ja kiitos kun saimme tämän ajan kanssasi.

Nämä päivät ovat tuskaisia. Silmät ovat turvoksissa ja kipeinä, vatsaan sattuu ja tuntuu rinnassa ahdistava kipu. Lopullisuus, ero, ikävä kaivertavat.
Tämä hinta on vaan maksettava kaikista ihanista yhteisistä vuosista.
Päivä päivältä vähän helpottaa, mutta koskaan ei unohdu.
Ikävä tulee aaltoina, joita aika ja kauniit muistot pehmentävät.