Powered By Blogger

perjantai 20. joulukuuta 2019

Eikö tää koskaan lopu?

Tämä viimeinen viikko ennen lomaa on ollut extra-super pitkä!
On ollut monenlaista hässäkkää töissä.
Kotona rauhallista.
Oikeastaan kotona olo on mennyt nukkumiseen tällä viikolla.

Ja että missä mallissa jouluvalmistelut?
No, mähän olen tavallaan jo viettänyt sen joulun...Ihan oikeesti toivon, että mun joulu palaa kun loma alkaa. Joulukoristeet oli valmiina ripustettavaksi, ja mitä teinkään...laitoin koristeet takaisin laatikkoon!
Tiistaina kun normaalit ?ihmiset laittavat jouluruokia, ostavat lahjoja ja siivoavat, me oltiin elokuvissa.
Osa leffasta meni torkkuessa. Joskus kun lapset olivat pieniä ja tein vuorotöitä nukahdin kun oltiin Leijonakuningasta katsomassa, mutta en kyllä sen jälkeen ole edes torkkunut.
Ei leffa ollut huono, minä vaan olin väsynyt.
Leffa oli Tarhapäivä. Ärsytti ja mietitytti taas kerran millaisiksi varhaiskasvatuksen työntekijät kuvataan. Hassuiksi, persoonallisesti pukeutuneiksi, omituisia sykkyräkampauksia ja jutut ovat jostain eri maailmasta.
Mietin vaan, että mistä tällainen kuva syntyy. Tosiasia taitaa olla, että ainakin osa työntekijöistä on juuri tällaisia; seura tekee kaltaisekseen, eli aikuisia, jotka yrittävät näyttää noin kuusi vuotiailta.

Omatunto hiukan kolkutteli tuosta joulun ohi marssista. Ja niin minä löysin kaupasta koristeita, jotka pystyin ripustamaan ikkunaan.


Nyt vielä viimeinen työpäivä edessä. Hymyilyttää jo.

2 kommenttia:

  1. Meillä ei ole tehty jouluruokia eikä tehdä. No, pieni kalkkunarulla paistetaan, mutta muut ostetaan ihan valmiina. Eikä me syödä niin mahdottoman jouluisia ruokiakaan, mieluisia toki.

    Itse odotan vain sitä joulun rauhaa, tekemättömyyden ihanuutta ja hyvää ruokaa. Meidän joulumme on tänä vuonna näin yksinkertaista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Hyvää joulua Sinulle ja perheellesi.

      Poista