Powered By Blogger

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Flunssa

Pentukoulun jälkeen tulin kipeäksi.
Maanantaina jäin kotiin sairastamaan.
Tavalliseksi flunssaksi diagnosoin tautini. Ei kuumetta, ei särkyjä vain tukkoisuutta ja nenän valumista. Tutkittuani vielä netistä koronan, flunssan ja influenssan oireiden eroa, joita ei muuten ole paljon, olin tyytyväinen kun illalla alkoi aivastelu. Aivastelu kuuluu vain flunssan oireisiin.

Meillä kuuluu ilmoittaa aamulla tekstiviestillä sairastumiset, ja sitten vielä soittaa päivemmällä. Jotenkin stressaavaa kun  on  todella kipeä ja haluaisi vain nukkua, ja sitten pitää huolehtia kaikki ilmoittamiset.
 Omalla ilmoituksella saa nyt olla 7 päivää sairaana, joten ei tarvitse kantaa huolta siitäkään, että mistä saa lääkäriajan.
Helpottavaa oli myös se, että tällä kertaa työkaverit eivät joutuneet pulaan, koska lapsiakin oli jäänyt kotiin.

Kaikista "helpotuksista" huolimatta ahdistus alkoi vallata aina kun oli hereillä. Nukuin maanantaina lähes koko päivän, silti nukahdin myös illalla kesken Hotelli Swanin.

Tämä korona tilanne on niin outo, uusi ja pelottava.
Hallituksen tiedotustilaisuuskin siirtyi kahteen kertaan ja oli lopultakin myöhässä lähes puoli tuntia.
Ilmeisen vakavasta asiasta on kyse, kun tulee niin isoja päätöksiä. Korona ei kuitenkaan vielä näy täällä mun elämässä, ellen sitten itse sairasta sitä juuri...Korona näkyy vain uutisoinnissa ja kalenterin tyhjentymisenä, Illan mittaan tuli viestejä ja muutamia tapaamisia peruttiin. Viikonloppuna peruttiin isompi tapahtuma, johon oltiin menossa.  Pieniä pettymyksiä.


Ollaan vasta alussa ja nyt jo alan toivomaan, että toukokuu tulisi ja kaikki palautuisi ennalleen.
Tein ennakkotilauksen Maaret Kallion  kirjasta Voimana toivo, ilmestyy 30.3.





2 kommenttia:

  1. Toivotaan nyt, että flunssa helpottaa. Koeta ottaa rauhassa ja miettiä/tehdä mukavia asioita; auttaa niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin puoleen :) Helpommin sanottu kuin tehty, mutta....
    Kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista