Kaunista etsimässä

Ei olla aiempina vuosina tultu mökille marraskuussa. Nyt tultiin. Eipä tämä paljoa eroa lokakuusta, tai maaliskuusta...
Kiertelin pihaa ja etsin jotain kaunista.
Luulin tehtävää mahdottomaksi.

Ensin löysin luumupuun. Värit ovat nyt pelkistettyjä ja koko puu yksinkertaisessa arkiasussaan.
Silti kaunis.

Seuraavaksi heiniä. Nehän on kauniita aina. Talvellakin huurteisina. Siinä ne nyt nököttää paljaina; odottaen.

Tämä oli varma nakki. Punainen hohtaa, erottuu tästä harmaudesta. Koska olen viimeksi edes nähnyt auringon?

Mustikanvarvuissa on niin vakaa usko tulevaan kesään, että ne ovat uskossaan kauniita. Mikä viherrys. He ovat jo valmiina, hyvissä ajoin.

Tämä on aina vihreä. Talviota ei horjuta pimeys eikä kylmyys. Voiko tasapainoisempaa ollakaan?

Nämä kaksi auttoivat innokkaana kauneuden etsimistä. Heidän taktiikkansa oli haistelun lisäksi maistelu. Kauneus ei siis aina ole vain katsojan silmässä, vaan voi olla myös nenässä tai suussa.