Pihalla odotti toffeen värinen kissa, mietin jo, mitenkähän oppisi tulemaan Veitin ja Joikun kanssa toimeen. Eipä kyllä tullut minunkaan kanssa toimeen kun säntäsi pakoon metsään.
Oikeastaan ei suinkaan minua pelästynyt, vaan kaikkia niitä autoja, jotka ajoivat pihaan.
Ihan oikeesti: 27 autoa! Ja kaikki katsomassa samaa taloa.
Koita siinä sitten kuvitella taloa omaksesi...
Ei sieltä päässyt poiskaan...
Epätoivoinen olo, ja taas kerran pettynyt.
Ihana talo, ei ollenkaan liian ison oloinen. Kuvat kaunistelivat pintoja ja suurensivat huoneita. Kodikas. Ikkunalaudoilla tupakeittiössä pelargonioita.
Iso tontti, pihaa, nurmikkoa, niittyä ja metsää. Oikeaa metsää mustikanvarpuineen ja männynkäkkyröineen.
Piharakennukset, etenkin sauna, huonossa kunnossa. Uusi sauna-autotallirakennus, terasseja ja pihan huoltoa, niin siinä se olisi, unelmien paikka.
Olotilat tulivat siitä ihmismäärästä. Talo menee varmasti kaupaksi tällä ensimmäisellä näytöllä. Ja todennäköisesti pyydetyllä hinnallakin. Eihän me ehditä tähän kaupantekoon mukaan ollenkaan.
Ja usko siihen, että Se talo vielä löytyisi, alkaa loppua.
Unelmien taloa ja tonttia, joka sopii meidän budjetille, ei löydy, ja huonoon en halua.
Ja taas meni loppu ilta lohturuokaa syömällä, eli Hesburgerin kautta kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti