Mä en ole yhtään taitava kasvien hoidossa. Istutan väärille paikoille vääriä kasveja. En mieti mitkä sopii yhteen korkeuden tai värien perusteella. Laitan siemeniä aina paljon, niin ettei kukaan mahdu kasvamaan. En jaksa kitkeä rikkaruohoja, sitäpaitsi en edes aina erota mitkä ovat rikkaruohoja.
Laitan liikaa lannoitetta ruukkuun, niin että pelargoniat hädin tuskin pysyvät hengissä, voimat menee hengissä pysymiseen, ei siis kukkimiseen.
Mutta jostain "pirullisesta"? syystä keltaiset kasvit ymmärtävät minua. Minä taas en tykkää keltaisista kukista. Näitäkin keltapäivänliljoja olen jakanut ja siirtänyt, ja aina onnistuu. Nyt näitä keltaisia liljoja on aika paljon, aika monessa paikassa.
Ja tämän kultasateen siirsin saunan vierestä vierasmökin naapuriin. Ja sekin onnistui, kas onhan siinä keltaisia kukkia!
Vanhemmiltani sain keltaisia maanpeite kukkia,kevätvuohenjuuria, jotka kukkivat aikaisin keväällä. Kaikki muut metsänreunan kukkapenkin kukat ovat menehtyneet, hävinneet, mutta nämä keltaiset sen kun leviävät.
En valita. Parempi keltaista kuin pelkkää vihreää. Sitäpaitsi ehkä minulla on vielä toivoa; pitää vaan löytää seuraava väri, joka kestää minua.
Annan periksi ja opettelen. Poimin maljakkoonkin keltaisia kukkia, totuttelen...
Minäkään en ennen pitänyt keltaisista kukista, mutta nyt olen oppinut tykkäämään. Ne tuovat auringonpaistetta pilviseenkin päivään.
VastaaPoistaNiinpä, se on vain kiinni ajattelusta: aurinko ja keltainen, siinähän se ilo juuri onkin:)
Poista