Pihan perältä, kuusen takaa löytyi töyhtöangervo.
Ilmeisesti talon entinen emäntä ei ole tykännyt kasvista, kun on istuttanut sen paikkaan, jota ei juuri mistään suunnasta näy.
Minusta ihan ok kasvi, mutta ei sitä mihinkään varmaan voi siirtää?
Suureksi iloksi ja ihastukseksi rikkaruohojen keskeltä löytyi kaksi pionia. Kovin heiveröisiä ovat, ja ihmekös tuo, voimat menneet taisteluun elinpaikasta. Kunhan pääsen kyynersauvoista eroon, autan pioniparkoja, revin rikkaruohot pois ja annan uutta multaa ympärille.
Vuorenkilpien, joita on tontilla AIVAN jokapaikassa :( , reunasta löytyi tällaisia, en tiedä mitä ovat.
Tällaisiakin löytyy, enkä kyllä tiedä mitä ovat.
Lammen reunalta löytyy angervopensaita ja jotain pensaita joita en tunnista. Ihmetyttää edellisten istutussuunnitelma, mikä ajatus heillä on ollut. Pensaita on istutettu tänne johtavan metsätien reunalle, sinne tänne.
Lammen reunalla kasvaa myös kieloja ja lemmikkejä.
Lampeen ei olla tutustuttu vielä. Se näyttää ainakin nyt likaiselta siitepöly kuorrutuksen takia. Veiti hoksasi ensimmäisen kerran, että meillä olisi uimapaikka. Lammen reunat ovat sen verran jyrkkiä, että epäilimme miten Veiti pääsisi lammesta pois, ja lisäksi emme tiedä minkä värinen koira lammesta tulisi pois. Tosin Veiti on musta, mikä olisi ehkä vielä pahempaa, koska vasta hajusta ehkä erottaisimme, että lammenvesi on saanut jotain aikaseksi.
Pikkuhiljaa kaikkea paljastuu. Samaan aikaan huomaamme missä tulee istuskeltua eniten, ja hiljalleen ehkä pihasuunnitelma alkaa muokkautua mielessämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti