Tanssi ja musiikki, metsä ja kävely, siinä mun liikunnan intohimot.
Zumbahan on tanssi ja siihen kuuluu musiikki, pitäisi siis olla ihan mun juttu. Vaan ei ole.
Kokeilin monta kertaa, ensin vuosia sitten, nyt kesällä ja vielä alku syksystäkin yritin päästä lajiin sisälle.
Heilutaan vimmatusti joka suuntaan, mennään eteen ja taakse, hypähdellään, kädet heiluu, peppu heiluu, vauhtia piisaa. Siinä se ongelma taitaa ollakin. En ehdi koskaan kuvioihin mukaan, juuri kun vähän tajua mihin ja miten mennään, niin johan taas vaihtuu koko sarja.
Siinä ei ehdi nauttia tanssin ilosta kun ei pääse koskaan tanssin "selkään". Ohjaaja sanoi, että muutaman kerran jälkeen askeleet ja ohjaajan tyyli tulee tutuksi ja helpottaa. No ei helpottanut.
Lisäksi mun vammainen jalka ei tykännyt mun hallitsemattomista ja odottamattomista pyrärähdyksistä yms. Eli se oli sitten siinä.
Seuraavaksi joogan alkeiskurssille.
Olen aiemmin saanut maistiaisia joogasta ja sen rauhallisuus vetoaa. Monet joogailevat ihmiset näyttävät niin seesteisiltä ja onnellisilta, se houkuttaa.
Ekan joogailukerran jälkeen en ihan hihku innostuksesta. Tunsin itseni kankeaksi. Mun jalka ei hailahtanut uloshengityksen tahdissa helposti eteen kämmenen viereen. Kyyhky asentoonkaan en saanut koipeani taipumaan. Alaselkä kipeytyi.
En vielä luovuta. Kohti seuraavaa kertaa.
Ajatuksiin hiipii muistoja...ratsastuksesta.
Huokaisen.
Voisiko koira auttaa tähän, pitämään vanhenevaa kroppaani kunnossa?
Huokaisen uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti