Onnistui

 

Viikko kulunut paimennustaipumustestistä. Vieläkin hehkuttelen mielessäni tuon sunnuntain tapahtumaa.  Testi ei ole vaativa, eikä maailmoja mullistava, mutta mulle se oli iso juttu. Iso juttu siksi, että jännitän kaikkia testejä, kokeita yms. ihan jäätävän paljon, enkä oikein koskaan saa mitään aikaseksi. 

Aamulla pimeässä ajettiin Naaavan kanssa tunnin verran Somerolle. Muita ei pahemmin ollut liikkeellä ja saatiin körötellä hirviä ja peuroja tähystellen. Loppu matkan hiekkatiellä ei tarvinnut tähyillä, kun keskellä tietä möllötti sarvipää peura. Katseli minua siinä arvioiden ja lopulta suostui siirtymään pellon puolelle kun väläyttelin sille pitkiä valoja.

Perillä oli onneksi iloinen avustaja, joka viittoili oikealle parkkipaikalle ja opasti ilmottautumaan. Kilpailukirjan täyttäminen oli vaikeaa, kynä jähmettyi (jännityksestä sekin? ) enkä meinannut nähdä, mitä mihinkin kohtaan piti täyttää. Kaikkea se jännitys teettääkin...

Testi alkoi sosiaalisuus osuudella. Tuomari kävi jokaisen koiran luona, tarkisti sirun ja silitteli koiraa. Samaan aikaan pihalla pyöri kolme tilan omaa koiraa, jotka kävivät haistelemassa.  Naava käyttäytyi niin kuin yleensä vieraassa paikassa, ihmetellen, hiljaa ja katsellen rauhassa. Ensimmäinen osio selvitetty.

Toinen osio oli ohjaajan ja koiran yhteistyötä koskeva tottelevaisuus osio. Siinä koiran täytyi olla vapaana, ja yhdessä ohjaajan kanssa tehdä pieni rata. Koiran piti ylittää eurolavoista kyhätty rakennelma, jossa oli sivuilla jotkut härpäkkeet. Koira piti jättää avustajalle, kävellä tuomarin luo ja kutsua koiraa. Olin hyvin epäilevä meidän suoriutumista kohtaan. Ajattelin Naavan singahtavan samantien tutkimaan aluetta ja kuormalavan ylityskin  tuntui haasteelliselta, koska Naava on aika epäilevä kaikkia virityksiä kohtaan. Mutta kuinkas sitten kävikään: yhdessä mentiin ja suoraan kuormalavojen yli, siis ei tarvinnut edes houkutella! Sen jälkeen Naava karkasi tutkimaan ankkojen lammikoita, mutta tuli kutsuttaessa lähelleni, muutaman sekunnin ajan oli jännitystä ilmassa, koska Naavan ilmeestä näin, että kohta alkaa karkelot, sieppasin nopeasti kiinni kaulapannasta ja ohjasin avustajan luo. Luoksetulo sujui hienosti, luppakorvat vaan heilui ja suu oli hymyssä.  Täytyy tunnustaa, että kävimme Naavan kanssa ennen vuoroamme kävelemässä tilan ympärillä, löysin kuormalavoja maasta ja harjoiteltiin vähän....

Viimeinen osio oli lampailla. Käytiin ensin katsomassa lampaita, jonka jälkeen käveltiin pellolle ämpärin luo. Tuomarin merkistä liikkeelle, ja toisesta merkistä koira vapaaksi (liinan roikkui perässä). Koiralle ei saanut sanoa mitään. Kävelin lammasaitauksen reunalle ja Naava tuli perässä. Siinä pyörittiin ympäri aitausta, Naava haukkui, kiersi hienosti ja lähti tuomarin ja avustajan luo... Siinä se sitten oli.

Sitten odottelin paperia ja mietin, että miten mahtoi käydä. Läpihän se meni ja saatiin etuliite paim-T. Arvostelusa luki, että kiinnostus loppui, koska lampaat eivät liikkuneet. Aitaus oli todella pieni, ja lampaat kyyhöttivät aitauksen keskellä, eivätkä tosiaan olisi edes päässeet paljon liikkumaan.

Kaikista kivointa oli laittaa kasvattajalle kuva todistuksesta. Se oli onnistunut yllätys!

Naava on paimensukuinen lapinkoira, ja osoitti omaavansa rodulleen ja perimälleen kuuluvan taipumuksen paimentamiseen. Hyvä Naava!

4*

 Lauantaina vietettiin pikkujoulua neljän tähden illallisen merkeissä.

Pitkästä aikaa innostuin pöydän kattamisestakin. Tokmannilta löysin lehtivaloketjut ja vanhasta kukkakimpusta leikkelin vielä osin hengissä olevat kukkaset pieniin tuikkukippoihin, jotka siis olivatkin maljakoita tällä kertaa. Olin tyytyväinen. Jostain kumman syystä lasitkin näyttivät tavallista kirkkaammilta ja säihkyviltä.

Alkuruuaksi tein salaattia jossa oli avokadoa, päärynää, kirsikkatomaatteja, jääsalaattia ja auramurua. Taidettiin kaikki tykätä. 

Pääruuaksi oli kermaista lihapekonipaprika pataa ja riisiä. Kerma ja pekoni, aika takuuvarmaa ;)  Jälkiruuaksi pavlovaleivokset. Ugin marenkeja hain kauppahallista kun niiden löytäminen on hankalaa. Lähetettiin tehtaallekin meiliä, että missä on jälleenmyyjiä Turun seudulla, mutta eivätpä ehtineet, viitsineet vastaille viikon aikana.

Kyllä taas täytyy todeta miten mukavaa yhdessä syöminen on!

1-Vuotta

 Tästä se alkoi, Naavan elämä meidän perheessä. Vuosi sitten sunnuntaina saatiin viesti, että on syntynyt urospentu; avattiin kuohuviinipullo ja soitettiin Haberin Nyt saa tuulettaa-biisiä.

Vuosi on mennyt nopeasti. Naavan olo ainoana koirana on sitonut hänet tiukemmin meihin. syödäänkin kaikki samaan aikaan :) . 

Naava on aina iloinen. Niin se vaan on, onnellinen koira. 

En voisi olla tyytyväisempi.  Naava yllättää kun mennään jonnekin oman reviirin ulkopuolelle. Siellä on rauhallinen , yhteistyökykyinen ja hyvin käyttäytyvä (mun mittapuun mukaan! ).

Onhan meillä haasteita. Suurin ja tärkein juttu on saada Naava oppimaan, että pihalta on tultava sisälle kutsuttaessa. Pihalla oloa ei mikään nami, palkinto tms. voita, pihalla olo on Naavasta ihan ylikivointa. 

Viikonloppu ollaan "juhlittu" synttäreitä. Kasvattajan vierailu, koirakavereita Ruska ja Vertti, paras ystävä Nala koko viikonlopun seurana ja sunnuntaina vielä pääsi lampaita paimentamaan.

Paljon onnea ihana 1-vuotias Naava (Naapuska, Naapu, Petteri, Napsukka, Hömelö...)

Oli pimeää ja harmaata, ja sitten ei ollutkaan

 

On ollut niin pimeä ja harmaa viikko, että oli pakko saada jotain piristävää kotiin. Mikäpä muu piristäisi paremmin joulun lähestyessä kuin punainen. Askosta löytyi puna-harmaa-valkoraidallinen matto, josta sai 50% alennusta, niin tämän piristyksen hinnaksi tui 39e.  Tämä matto ehti olla kolme päivää lattialla kunnes mies kippasi siihen punaviinilasillisen. Ehkä matossa oli joku likaa hylkivä pinnoite, tai nopea puhdistus auttoi, jokatapauksessa  punaviini lähti ja matto on lähes ennallaan. Punainen tyynynpäällinen on Ikeasta.

Ja kyllä niin piristi, ei se viinin kippaaminen vaan matto  :))

Voisilmäpulliakin paistoin ihan arki-iltana. Niistä tuli ihan yhtä ryppyisiä kuin on leipojakin...

Perjantai oli vapaapäivä. Naavan kasvattaja tuli kylään. Kolme urosta kirmasi pellolla sulassa sovussa. Naavalla on pelkästään hyviä kokemuksia toisista koirista, joten on suuri todennäköisyys, että säilyy yhtä iloisen sosiaalisena. Perheen ainoana koirana hän on vaan yli-innokas kun saa kavereita. Kulkee perässä koko ajan ja pusuttaa aina kun toinen pysähtyy.

Tällä kertaa en leiponut itse, kai pelkäsin ryppyisen kakun mahdollisuutta :)) Kasvattaja on itse niin taitava leipomaan, että koin parhaaksi ostaa valmiin kakun. Ja se oli hyvä ratkaisu. Kakku oli kaunis, hyvänmakuinen ja yllättävän edullinen, britakakku marjoilla. Kakku oli Naavan 1-vuotis synttärikakku.

Perjantaisen vierailun kruunasi lumi. 

 Tästä jatketaan viikonlopun viettoa. Lumi sulaa, arki alkaa. Vaihdetaan taas siihen pimeään ja harmaaseen.

Työmatkojen kaveri

 Olen löytänyt äänikirjojen idean.  

Nyt on menossa jo neljäs äänikirja . Työmatka kestää puolisen tuntia mennen tullen, eli ehdin arkispäivinä kuunnella jokapäivä tunnin ajan kirjaa. Viikossa saattaa tulla yksi kirja kuunneltua. 

Valitsen äänikirjaksi sellaisen jota en ehkä muuten lukisi. Martelan Elämän tarkoitus oli haastava kuunneltava. Ajatukset karkasivat helposti johonkin muualle.  Pienen hauen pyydystys-tarina taas vei mukanaan niin hvyin, ettei tuleva tai mennyt työpäivä palanut yhtään ajatuksiin. Samoin kävi Suljettujen ovien takana-thrillerissä. Kirjan viimeisillä sivuilla (minuuteilla? ) piti jatkaa kuuntelua kotisohvalla, jotta sai tietää lopun.

Tekniikka tökkii toisinaan. En tiedä missä vika, mutta toisinaan ei auton bluetooth vaan ala toistaa ,ja joudun käynnistämään puhelimen uudestaan jatkaakseni kuuntelua.  Äänen voimakkuuden kanssa on myös hankaluuksia, olen nyt käyttänyt vain auton äänenvoimakkuuspyörylää ja joudun laittamaan sen tosi kovalle kuullakseni. Pitänee kokeilla vaikuttaako puhelimen äänenvoimakkusnappi tähän.

Äänikirjaa voisi kuunnella koiralenkeillä, mutta haluan keskustella Naavan kanssa  ja kuunnella metsää. Voisi kuunnella pihalla haravoidessakin  ja kutoessa. Pitänee kokeilla. Mutta työmatka kuunteluun olen ihastunut, tyhjänpäiväinen radijuontajien höpötys ja samojen top 5 biisien kuuleminen on taaksejäänyttä elämää.

Koirakoulussa

 Olen Naavan kanssa käynyt nyt pari koulutuskurssia syksyn aikana, ja vaikka mulla on ollut koiria vuosikymmeniä, niin aina sitä oppii uutta. Toki vanhoistakin opeista ja kokemuksista on paljon hyötyä. Koirankoulutuksen jutut ovat vähän muuttuneet vuosien saatossa. Nykyään on niin koirien, kuin lastenkin kasvatuksessa ydin sana: positiivisuus.  Olen positiivisuuden kannattaja ehdottomasti, mutta silti epäilyttää ja vanhat opit nostavat kättään aika ajoin. Esimerkiksi koiralle rähähtäminen sen tehdessä jotain kiellettyä on aivan väärin. Nykyään vain iloisella äänellä houkutellaan toiseen parempaan tekemiseen. Mietin, mistä koira koskaan tietää tekevänsä väärin, kun sille ei sanota sitä, mutta toisaalta tarvitseeko sitä sanoa? Jos vaan ohjataan pois kielletystä tekemisestä, palkitaan siirtymästä, niin siinä sitten oivaltaa mitä kannattaa tehdä.

Koirakoulutuskurssin vetäjän rooli on tärkeä. Miten kurjalta tuntuu olla huono esimerkki, kun vetäjä ottaa esille kaiken kansan kuullen juuri sinun tekemäsi "virheen" muille neuvoksi. Ja miten taas hyvän esimerkin näyttäminen tuo onnistumisen ja ilon tunteen koko kouluttamiseen.

Välillä tuntuu, että menen koulutukseen "häntä" jo valmiiksi koipien välissä odottaen mitä kaikkea väärää teen juuri nyt, tai olen jo tehnyt. Tänään kun menin koulutukseen ja Naava kakkas matkalla, keräsin juuri kakkoja pussiin kun kouluttaja tuli laittamaan törppöjä kentällä, niin mietin : apua, onkohan tää oikeanlainen kakkapussi, apua ei ole biohajoava , sanookohan tästä nyt jotain...  Ei sanonut, mutta mielestäni katsoi pitkään ....

Tällaiset tilanteet ovat ehkä hyviä oivaltamisen paikkoja. Nyt tiedän miltä tuntuu kun koulutus tapahtuu virheitä etsimällä. Kun menen maanantaina töihin, muistan tunteen ja jatkan kehumisella ja kannustamisella kasvattamista. 

Pitää vielä korjata, että kokemus on aina henkilökohtaista ja liittyy omaan persoonaan. Myönnän olevani herkkä, eikä kritiikin vastaanottaminen ole ollenkaan helppoa. Ja vuorovaikutus on vaikea laji, asiat voi sanoa niin monella tavalla.

Pimeää oloa

 Pimeää on. Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten, että minä uskallan tehdä aamulla koiralenkin pilkkosen pimeässä metsässä otsalampun valossa? En kyllä itse ainakaan olisi ikinä uskonut rohkenevani. Vaan siellä nyt olen Naavan kanssa aamulenkit tehnyt. Joka aamu näen jossain kohtaa lenkkiä otsalampun valokiilassa kiiluvia silmiä. Sitten arvuuttelen onko ne silmät miten korkealla maasta, jotta  kuuluvatko peuralle, ketulle vai sudelle. Kissan silmät luulen tunnistavani, ne ovat vähän viiruiset ja usein vihreät.  Naapuri kunnassa asuu susilauma. Toisinaan mietin mitä teen jos eksyvät meille päin, vaan eipä siinä  taida olla mitään tehtävissä.  Pikkuhiljaa pimeyteen alkaa tottua, mutta siihen menee vielä aikaa, että noista pimeistä lenkeistä alkaisi nauttia.

Eilen meni kaivosta pumppu rikki. Kyllä maalla on mukavaa.....  Tuo siis tarkoittaa sitä, että meille ei tule vettä. Sadevettä ämpäreihin, vessaa ja pesua varten. Viikonloppu mennään sadevedellä ja kanisterivedellä. Mies kävi Alkossa, jotta on jotain mitä juoda ;)  

Tällä viikolla olin myös fysioterapeutilla. Niitä samoja jumppaliikkeitä sain joita olen tehnyt enemmän ja vähemmän tässä kolmen vuoden aikana. Polvi teipattiin myös. Sain ohjeita miten töissä kannattaa toimia ja pitäisi ostaa pohjallinen, jotta jalkaan tulisi oikea asento. Niska-hartija kipukin saattaa johtua asentovirheestä kun on samalla puolella kehoa kaikki nuo viat. Tulipa kaikista ohjeista ja työkyvyn ylläpitämisjutuista mielikuva, miten seuraavaksi käytän töissä rollaattoria apuna...

Eipä tässä muuta voi kui
n olla super iloinen, että edessä on viikonloppu ja kaksi lepopäivää :) 

Suo

 Olen työmatkoilla, n. 30 minuuttia suuntaansa, kuunnellut kahden viikon ajan äänikirjaa. Ja se on tuntunut paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin kuunnella mennen ja tullen Arttu Wiskarin Tässäkö tää oli-laulua. Samat hitit kun soi radiossa päivästä toiseen.

Ensimmäinen kuunneltu kirja oli Pienen hauen pyydystys. Siinä oli peijooneita, näkkejä, hattara ja muita luonnonhenkiä, ihanan hassu toisenlainen maailma.

Sattumalta aloin tämän jälkeen lukea Suon villi laulu-romaania, ja hitsit sentään miten se sopikaan jatkoksi. Ei oltu enää Suomessa, mutta päähenkilö oli samantapainen tyttö, nainen.

Luonto oli tässäkin pääosassa, ja sellainen vaatimattomuus ja se aivan erilainen maailma. Ja kuitenkin samanlaisia tunteita: rakkautta, yksinäisyyttä, pelkoa. 

Tämän kirjan ahmin! 

Jumi

Kaksi viikkoa vaivannut niska-hartija kipu. Aiemminkin on niskat olleet jumissa silloin tällöin, mutta ei näin pahasti. Olen yleensä saanut erilaisilla venyttelyillä jumit auki, mutta nyt ei onnistu.

Netistä olen etsinyt uusia venytyksiä ja tehnyt monta kertaa päivässä uudet ja vanhat. Torstaina olin hierojalla, joka sanoi juuri niskassa olevan pahat jumit. Perjantaina hieronnan jälkeen selässä ja niskassa oli selkeä kipukohta, kosketusarkuuttakin. Hiukan kuitenkin tuntui helpottavan. Aloitin vielä burana-kuurin tulehduksen varalle. Ja saunomista.

Tänään niskassa tuntuu taas jatkuvaa kipu-särkyä. Hitto kun harmittaa. Vielä ajattelin koittaa käyttää huivia, josko kylmä viima tekee pahaa niskalle. Särky on siitäkin kurjaa, että tekee ärtyneeksi. 

Pyhäinpäivää vietettiin kynttilöitä sytyttelemällä ja käytiin hautausmaalla, mutta vasta sunnuntaina, vältettiin kokonaan ruuhkat. Onneksi täällä ei ole kukaan tullut oven taakse karkki vai kepponen-teemalla , en tykkää yhtään halloweenistä. 

Käytiin Kranssiaitassa (ihan oikea aitta) ostamassa oveen kranssi. Siellä oli monenlaisia kransseja ja kaikki erilaisia. Yksi kranssi kiinnitti heti huomion oven pielessä, mutta kierrellessä aitassa, joku ehti jo napata sen :(. Pitäisi aina tarttua heti siihen kiinni mikä silmää miellyttää. 

 Haettiin myös sypressejä pari kappaletta. Nyt on kiva tulla kotiin.

Tuohon kun vielä saisi jotkut pienet kivat valot tuikkimaan.

Syksy on mennyt nopeasti, Nyt on jo marraskuu!