Pimeää oloa

 Pimeää on. Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten, että minä uskallan tehdä aamulla koiralenkin pilkkosen pimeässä metsässä otsalampun valossa? En kyllä itse ainakaan olisi ikinä uskonut rohkenevani. Vaan siellä nyt olen Naavan kanssa aamulenkit tehnyt. Joka aamu näen jossain kohtaa lenkkiä otsalampun valokiilassa kiiluvia silmiä. Sitten arvuuttelen onko ne silmät miten korkealla maasta, jotta  kuuluvatko peuralle, ketulle vai sudelle. Kissan silmät luulen tunnistavani, ne ovat vähän viiruiset ja usein vihreät.  Naapuri kunnassa asuu susilauma. Toisinaan mietin mitä teen jos eksyvät meille päin, vaan eipä siinä  taida olla mitään tehtävissä.  Pikkuhiljaa pimeyteen alkaa tottua, mutta siihen menee vielä aikaa, että noista pimeistä lenkeistä alkaisi nauttia.

Eilen meni kaivosta pumppu rikki. Kyllä maalla on mukavaa.....  Tuo siis tarkoittaa sitä, että meille ei tule vettä. Sadevettä ämpäreihin, vessaa ja pesua varten. Viikonloppu mennään sadevedellä ja kanisterivedellä. Mies kävi Alkossa, jotta on jotain mitä juoda ;)  

Tällä viikolla olin myös fysioterapeutilla. Niitä samoja jumppaliikkeitä sain joita olen tehnyt enemmän ja vähemmän tässä kolmen vuoden aikana. Polvi teipattiin myös. Sain ohjeita miten töissä kannattaa toimia ja pitäisi ostaa pohjallinen, jotta jalkaan tulisi oikea asento. Niska-hartija kipukin saattaa johtua asentovirheestä kun on samalla puolella kehoa kaikki nuo viat. Tulipa kaikista ohjeista ja työkyvyn ylläpitämisjutuista mielikuva, miten seuraavaksi käytän töissä rollaattoria apuna...

Eipä tässä muuta voi kui
n olla super iloinen, että edessä on viikonloppu ja kaksi lepopäivää :)