Koirakoulussa

 Olen Naavan kanssa käynyt nyt pari koulutuskurssia syksyn aikana, ja vaikka mulla on ollut koiria vuosikymmeniä, niin aina sitä oppii uutta. Toki vanhoistakin opeista ja kokemuksista on paljon hyötyä. Koirankoulutuksen jutut ovat vähän muuttuneet vuosien saatossa. Nykyään on niin koirien, kuin lastenkin kasvatuksessa ydin sana: positiivisuus.  Olen positiivisuuden kannattaja ehdottomasti, mutta silti epäilyttää ja vanhat opit nostavat kättään aika ajoin. Esimerkiksi koiralle rähähtäminen sen tehdessä jotain kiellettyä on aivan väärin. Nykyään vain iloisella äänellä houkutellaan toiseen parempaan tekemiseen. Mietin, mistä koira koskaan tietää tekevänsä väärin, kun sille ei sanota sitä, mutta toisaalta tarvitseeko sitä sanoa? Jos vaan ohjataan pois kielletystä tekemisestä, palkitaan siirtymästä, niin siinä sitten oivaltaa mitä kannattaa tehdä.

Koirakoulutuskurssin vetäjän rooli on tärkeä. Miten kurjalta tuntuu olla huono esimerkki, kun vetäjä ottaa esille kaiken kansan kuullen juuri sinun tekemäsi "virheen" muille neuvoksi. Ja miten taas hyvän esimerkin näyttäminen tuo onnistumisen ja ilon tunteen koko kouluttamiseen.

Välillä tuntuu, että menen koulutukseen "häntä" jo valmiiksi koipien välissä odottaen mitä kaikkea väärää teen juuri nyt, tai olen jo tehnyt. Tänään kun menin koulutukseen ja Naava kakkas matkalla, keräsin juuri kakkoja pussiin kun kouluttaja tuli laittamaan törppöjä kentällä, niin mietin : apua, onkohan tää oikeanlainen kakkapussi, apua ei ole biohajoava , sanookohan tästä nyt jotain...  Ei sanonut, mutta mielestäni katsoi pitkään ....

Tällaiset tilanteet ovat ehkä hyviä oivaltamisen paikkoja. Nyt tiedän miltä tuntuu kun koulutus tapahtuu virheitä etsimällä. Kun menen maanantaina töihin, muistan tunteen ja jatkan kehumisella ja kannustamisella kasvattamista. 

Pitää vielä korjata, että kokemus on aina henkilökohtaista ja liittyy omaan persoonaan. Myönnän olevani herkkä, eikä kritiikin vastaanottaminen ole ollenkaan helppoa. Ja vuorovaikutus on vaikea laji, asiat voi sanoa niin monella tavalla.

Pimeää oloa

 Pimeää on. Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten, että minä uskallan tehdä aamulla koiralenkin pilkkosen pimeässä metsässä otsalampun valossa? En kyllä itse ainakaan olisi ikinä uskonut rohkenevani. Vaan siellä nyt olen Naavan kanssa aamulenkit tehnyt. Joka aamu näen jossain kohtaa lenkkiä otsalampun valokiilassa kiiluvia silmiä. Sitten arvuuttelen onko ne silmät miten korkealla maasta, jotta  kuuluvatko peuralle, ketulle vai sudelle. Kissan silmät luulen tunnistavani, ne ovat vähän viiruiset ja usein vihreät.  Naapuri kunnassa asuu susilauma. Toisinaan mietin mitä teen jos eksyvät meille päin, vaan eipä siinä  taida olla mitään tehtävissä.  Pikkuhiljaa pimeyteen alkaa tottua, mutta siihen menee vielä aikaa, että noista pimeistä lenkeistä alkaisi nauttia.

Eilen meni kaivosta pumppu rikki. Kyllä maalla on mukavaa.....  Tuo siis tarkoittaa sitä, että meille ei tule vettä. Sadevettä ämpäreihin, vessaa ja pesua varten. Viikonloppu mennään sadevedellä ja kanisterivedellä. Mies kävi Alkossa, jotta on jotain mitä juoda ;)  

Tällä viikolla olin myös fysioterapeutilla. Niitä samoja jumppaliikkeitä sain joita olen tehnyt enemmän ja vähemmän tässä kolmen vuoden aikana. Polvi teipattiin myös. Sain ohjeita miten töissä kannattaa toimia ja pitäisi ostaa pohjallinen, jotta jalkaan tulisi oikea asento. Niska-hartija kipukin saattaa johtua asentovirheestä kun on samalla puolella kehoa kaikki nuo viat. Tulipa kaikista ohjeista ja työkyvyn ylläpitämisjutuista mielikuva, miten seuraavaksi käytän töissä rollaattoria apuna...

Eipä tässä muuta voi kui
n olla super iloinen, että edessä on viikonloppu ja kaksi lepopäivää :) 

Suo

 Olen työmatkoilla, n. 30 minuuttia suuntaansa, kuunnellut kahden viikon ajan äänikirjaa. Ja se on tuntunut paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin kuunnella mennen ja tullen Arttu Wiskarin Tässäkö tää oli-laulua. Samat hitit kun soi radiossa päivästä toiseen.

Ensimmäinen kuunneltu kirja oli Pienen hauen pyydystys. Siinä oli peijooneita, näkkejä, hattara ja muita luonnonhenkiä, ihanan hassu toisenlainen maailma.

Sattumalta aloin tämän jälkeen lukea Suon villi laulu-romaania, ja hitsit sentään miten se sopikaan jatkoksi. Ei oltu enää Suomessa, mutta päähenkilö oli samantapainen tyttö, nainen.

Luonto oli tässäkin pääosassa, ja sellainen vaatimattomuus ja se aivan erilainen maailma. Ja kuitenkin samanlaisia tunteita: rakkautta, yksinäisyyttä, pelkoa. 

Tämän kirjan ahmin! 

Jumi

Kaksi viikkoa vaivannut niska-hartija kipu. Aiemminkin on niskat olleet jumissa silloin tällöin, mutta ei näin pahasti. Olen yleensä saanut erilaisilla venyttelyillä jumit auki, mutta nyt ei onnistu.

Netistä olen etsinyt uusia venytyksiä ja tehnyt monta kertaa päivässä uudet ja vanhat. Torstaina olin hierojalla, joka sanoi juuri niskassa olevan pahat jumit. Perjantaina hieronnan jälkeen selässä ja niskassa oli selkeä kipukohta, kosketusarkuuttakin. Hiukan kuitenkin tuntui helpottavan. Aloitin vielä burana-kuurin tulehduksen varalle. Ja saunomista.

Tänään niskassa tuntuu taas jatkuvaa kipu-särkyä. Hitto kun harmittaa. Vielä ajattelin koittaa käyttää huivia, josko kylmä viima tekee pahaa niskalle. Särky on siitäkin kurjaa, että tekee ärtyneeksi. 

Pyhäinpäivää vietettiin kynttilöitä sytyttelemällä ja käytiin hautausmaalla, mutta vasta sunnuntaina, vältettiin kokonaan ruuhkat. Onneksi täällä ei ole kukaan tullut oven taakse karkki vai kepponen-teemalla , en tykkää yhtään halloweenistä. 

Käytiin Kranssiaitassa (ihan oikea aitta) ostamassa oveen kranssi. Siellä oli monenlaisia kransseja ja kaikki erilaisia. Yksi kranssi kiinnitti heti huomion oven pielessä, mutta kierrellessä aitassa, joku ehti jo napata sen :(. Pitäisi aina tarttua heti siihen kiinni mikä silmää miellyttää. 

 Haettiin myös sypressejä pari kappaletta. Nyt on kiva tulla kotiin.

Tuohon kun vielä saisi jotkut pienet kivat valot tuikkimaan.

Syksy on mennyt nopeasti, Nyt on jo marraskuu!

Meksiko 4*

 

 

 Kerrankin muistin ottaa valokuvia ruuista ennenkuin ahdoin ne suuhuni.

Siis olimme ystävien luona 4* illallisella.  Tämä hauska perinne alkoi vuonna 2015, eli kerran kuukaudessa (kesäisin taukoa) vuorotellen tehdään ruokaa toisillemme ja syödään yhdessä.  

Ystävämme panostavat illallisiin maa-teemoilla. Tällä kertaa matkasimme musiikin ja alkujuoma Margaritan siivittämänä Meksikoon.

Alkuruokana oli salsaa ja quesadillat. Pääruuaksi lihamureke lohkoperunoilla ja jälkiruuaksi hedelmiä sitruuna/lime rahkavaahdolla.

Kauniimpaa lihamureketta en ole koskaan nähnyt. Persilja, avocadopalaset ja tomaattimurska kaunistivat  murekkeen. Ja makukin oli kohdillaan.

Quesadilla ehti kadota suuhun, mutta sainpa värikkäästä salsasta kuvan :)

Jälkiruoka kruunasi kaiken. Tosin vielä illan venyessä saimme kahvia ja suklaakakkua rommikermavaahdolla  (niin taivaallisen hyvää) ja tacoja.

Kyllä syöminen yhdessä on kivaa! 

Puitiin vielä perjantain pakohuone juttua. Mies keksi hyvän lisän: jostain lukitusta kaapista olisi voinut  tulla neuvoa antavat snapsit:)) 

Juteltiin myös elämän haaveista ja unemista. To do listaa väsättiin ja ykköseksi taisi kaikille nousta ruskaretki pohjoiseen. 

Naavakin oli kylässä. Hänellä oli alkuruuaksi omat pentupipanat ja jälkiruuaksi savustettu sonninsuti. Naava oli eka kertaa hississä, eikä sekään hetkauttanut. Kaikkeen saa pieni (?) lapinkoira tottua. Pieni ? lapinkoira täytti 11kk<3

Tällaista "hoitoa"

Alkoipa viikonloppu mukavasti!

Rättipoikki väsyneenä ajoin kiireesti kotiin, vähän ruokaa ja vaatteiden vaihto ja taas menoksi. Ja kyllä kannatti. Siinä tunnin aikana pää tyhjeni työ-ja muistakin asioista, ja tuli roppakaupalla energiaa.  Oltiin vankimielisairaalan sellissä, tehokasta hoitoa siis :) 

Ystävämme olivat naapuri sellissä ja yhteistyöllä oli tarkoitus karata pois selleistä ennen kuin vartija palaa tunnin päästä.  Oltiin ensimmäistä kertaa pakohuoneessa. Sellissä oli paljon numerolukittuja lukkoja normaali sellikalustuksen lisäksi. Availin laatikot, nostin irtoesineet laatikosta pöydälle, pengoin kirjoja, katsoin sängyn alle jne. Seinillä oli numeroita, kuvia ja kortteja. Eipä siitä mitään olisi tullut ilman sitä vihreää nappia. Sitä painamalla ilmestyi kuvaruudulle ohjeita. 

Ohjeiden avulla oli kiva hoksata lukkojen koodeja ja päästä eteenpäin. Tarvittiin tosi monta vihjettä ja lisäaikaa ennenkuin päästiin sellistä ulos. Mutta olipa hoksaamisen iloa ilmassa, siitäkö sitä energiaa tuli? Vai tuliko se yhdessä tekemisen ilosta? Vai vaihtelusta, tällaista ei olla koskaan tehty aiemmin?

 Tämä oli joululahjamme. Kiitos lahjan antajille. Ilman lahjaa ei todennäköisesti olisi tullut tätä elämystä kokeiltua. Ja kiitos ystävillemme, jotka tulivat mukaamme.

Ja kyllä! Haluan uudestaan jonnekin toiseen pakohuoneeseen.

Aktiivisuutta vai lepoa?

 Mulla on ollut syyslomaa tämä viikko.

Työviikkoina ei tahdo jaksaa mitään ylimääräistä, eikä aikaakaan tahdo löytyä, niinpä latasin tähän lomaviikkoon kaikkea.  

Hammaslääkärikäynti, jee, ei reikiä. Tosin suuhygienistin käynti tulee vielä, mutta pääasia ettei tarvitse kuulla poran ääntä. Olin yksityisellä. Pääsin sisälle juuri silloin kun aikani olikin, siinä ehkä suurin ero kunnalliseen verrattuna, ja tietenkin palvelun hinnassa oli eroa. Tarkastus röntgenkuvineen maksoi 98e, olisko sama juttu kunnallisella 60e.

Koiratreeniä pienellä porukalla seuran puitteissa. Naavalla hävisi korvat kokonaan, en saanut alkuun yhtään mitään kontaktia häneen. Harjoittelu teki tehtävänsä koska lopussa sain jo vähän huomiota ja ohitukset alkoivat sujumaan. Varsinainen älynvälähdys iski: siis Naava ei opikaan itsestään seuraamaan, kävelemään sivulla, sitäkin pitää harjoitella täällä maallakin.

Pitkästä aikaa kävin myös ostoksilla. Alusvaatteet vetivät viimeisiään ja suuntasin Wiklundille, koska kuulin, että sieltä saisi hyvää palvelua, ja siis oikeankokoiset liivit. Koronapa teki taas temppujaan ja sovitushuoneen ( oli todellakin huone, tilava kuin mikä) seinällä luki lappu, että myyjä ei tule sisälle huoneeseen korona aikana. Myyjä vielä kertoi, ettei saa koskea (eli mitata) korona aikana. Apua sain kuitenkin ja kolmet liivitkin löysin ja ostin.  Ostin myös villatakin ja pari puseroa. On kuulemma kiva uusia syysvaatteita piristykseksi, en viitsinyt sanoa, että nämä ovat myös talveksi ja ehkä vielä ensi kevääksikin. 

Käytiin pojan kanssa Harjureitillä kuljeksimassa. Oli kuin Lapissa; leveät "polut" ja laavuja tasaisin väliajoin. Helppokulkuista, 10km meni helposti. Ja ne ihanat jäkälät, ne vaan vetoaa muhun.

Työjuttujakin tein. Ajattelin sen olevan viisasta ja helpottavan ainakin parin seuraavan viikon töitä. Mutta en enää tiedä oliko ollenkaan viisasta. Työasiat tuppasivat mieleen liikaa, varsinkin alkuviikon aamuöinä kun mietin mitä työjuttuja kannattaa juuri nyt, lomaviikolla tehdä. 

Ja miten usein sitä ruokaa pitääkään laittaa!? Vaikka syötiin pari päivää samaa ruokaa, tuntui että saa jokapäivä joko käydä kaupassa tai tehdä ruokaa. Vaikka oli kauppalappu niin aina unohtui jotakin. 

Olin mielestäni aktiivinen ja ahkera, mutta yhä vaan on listassa tehtävää. Tulisiko sittenkään aika pitkäksi jos ei kävisi töissä?  

Millainen loma olisi ollut jos olisin vain nautiskellut, syönyt herkkuja, lukenut kirjoja, katsellut netfliksia ja tavannut ystäviä?  Jotenkin tuntuu, että teen niin tai näin, niin aina haikailen sen toisen vaihtoehdon perään. Tiedän varmasti, että jos viikko olisi mennyt lekottelussa, olisi jälkeenpäin kaduttanut "ajan hukkaaminen".  Ja onhan tässä vielä viikonloppu edessä, jospa paetaan mökille rauhaan... Tosin siellä mökin talvikuntoon laittoa, haravoimista yms....