Iloinen jälleennäkeminen

Syyskuu 2013, ja siitä kahdeksan viikkoa eteenpäin olivat elämäni merkityksellisempiä, ihanimpia aikoja.

Blogin arkistosta löytyy vuoden 2013 syyskuun/lokakuun  kohdalta Pentuja, pentuja-kirjoituksia useampia. Tässä viimeinen :http://kirsimarjan.blogspot.fi/2013/11/pentuja-pentujathe-end.html

Näistä pennuista jäi onneksi yksi hyvinkin lähelle, Pikkukoira <3

Toinenkin pennuista on säilynyt ihanasti elämässäni.
Tapaan hänet (ja omistajansa ja "siskonsa") joka kesä .
Hän on ihmisrakas, ilahtuu kohdatessaan koiraihmisiä, silti haluan uskoa, että minulla ja hänellä on jäljellä se pentuside.

Se ilo tavatessamme, se on molemminpuolista.
Viikonlopun vierailun aikana, ei tarvinnut kuin vilkaista, niin häntä heilutti koko koiraa, ja sitten oltiinkin taas pusuttelemassa.

Samalla tavalla kuin jotkut ihmiset jäävät elämään vuosien varrelta, samalla tavalla jotkut koiratkin jäävät elämääni.
Koirat eivät pysty itse vaikuttamaan asiaan, tarvitsevat ihmistä kuljettamaan , järjestämään tapaamisia. Jokin yhteys/kemia ihmisten välillä, vai onko se koira, joka johdattaa omistajatkin yhteen?

Jos joku Yksi onni, monta iloa-pentueen koirista/omistajista lukee tämän, niin olisin tosi iloinen kaikista viesteistä.