Powered By Blogger

lauantai 18. toukokuuta 2019

Toukokuun viikko takana


Rentukat kukkii ojanpientareilla ja taas on yksi toukokuun viikko takana.
Kevään viikot menee ainakin kolme kertaa nopeammin kuin marraskuun viikot.

Tällä viikolla olin tiistaina hampaanpoistossa.
Epämiellyttävä tapahtuma, vaikka ei sattunutkaan. Jälkeenpäin kyllä särkee. Tuntuu, ja on tottakin, että siihen puuttuvan hampaan koloon jää kaikki ruoka. Helpompaa olisi kun olisi syömättä pari viikkoa, kunnes kolo on kunnolla umpeutunut.
Nyt vaan toivon ettei tulehdu.
Edellinen hampaanpoisto kesti lähes kaksi viikkoa, ennen kuin oli särytön. Ehkäpä tämäkin tästä, vastahan on kulunut kolme vrk.

Töissä on kevään loppu rutistus. Viimeiset keskustelut ja tällä viikolla oli "kevätjuhla".
Vietettiin juhla metsässä piknikin merkeissä, ja sää suosi!

Kotona sain loistokurjenmiekat hankittua ja istutettua lammen rantaan. Sinne vaan, vähän heinikkoa pois ja peukut pystyyn, että jaksavat sieltä ponnistaa.

Torstaina käytiin iltakävelyllä jokirannassa. Vastatuuleen ei ollutkaan niin lämmin kävellä, se on se merituuli... Kaikki jokilaivat tuli ohitettua sujuvasti?, mutta jäätelökioskilta oli saatava pehmis.

Väsyttää, mutta aamuyöt on vaikeita. Ei vaan saa nukuttua, heräilee, katsoo kelloa, torkahtaa toviksi ja lopulta nousee ylös vähintää puoli tuntia ennen kellon soittoa.

Mutta nyt on edessä viikonloppu. Eikä ihan tavallinen viikonloppu :)

"Aallot lyövät baahtokarkkeja rantaan
Mä työnnän mun varpaat santaan

Hankoon.... "

(Vadelmavene)
https://lyricstranslate.com/en/kasmir-vadelmavene-lyrics.html-0

Aallot lyövät vaahtokarkkeja rantaan
Mä työnnän mun varpaat santaan
https://lyricstranslate.com/en/kasmir-vadelmavene-lyrics.html-0

Aallot lyövät vaahtokarkkeja rantaan
Mä työnnän mun varpaat santaan
https://lyricstranslate.com/en/kasmir-vadelmavene-lyrics.html-0

Aallot lyövät vaahtokarkkeja rantaan
Mä työnnän mun varpaat santaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti