Huoli, kaipuu, pieni toivo

Mä en tiedä mitä mä tekisin mun mahan kanssa.
Se on kasvanut. Mutta suurin huoli on kun se vaivaa, tuntuu kireältä, kipeältä ja kovalta.
Voiko kaikki johtua vain painonnoususta?
Vatsa on aamulla heti sellainen pönkkö, eli ei kai sitten johdu mistään ruuasta?
Olen miettinyt josko olisi jotain esim. vehnästä johtuvaa. Monesti tulee erityisen kiristävä olo kun syön pullaa. Vaaleaa leipää tuntuu koko kroppa  hylkivän. Ainoastaan ihan tuore vaalea leipä houkuttaa. Uskon siihen, että elimistöä kuunnellen löytää kaiken mikä on hyväksi kropalle. Toisinaan vaan ei enää kuule sitä elimistön ääntä.
Uskon, että tämä kaikki korjaantuisi, jos minulla olisi taas koira.......

Kuvien auringonkukat ovat mökin kasvimaalta. Piti poimia niitä sisälle maljakkoon, muta niissä oli hirvittävän monta ampiaista herkuttelemassa. Ajattelin, että ampiaiset tarvitsevat nyt niitä enemmän selvitäkseen talvesta ja tullakseen taas ensi kesänä hommiin, jotta saadaan omenoita, mustikoita...

Edelleen on vaikeusia rauhoittua, jarruttaa.
Kirjat ja kudin odottavat nurkassa, että hidastaisin.
Paljon helpompaa on keksiä tekemistä mikä estää pysähtymisen. Olen leiponut, raivannut villivadelmia, leikannut marjapensaita ja siivonnut.
Tiedän, että tarvitsisin rauhoittumista, mutta ei vaan pysty.
Voiko syynä olla metsättömyys, en ole kävellyt metsässä aikoihin?
Tämäkin asia ratkeaisi jos minulla olisi koira.....

Ikävä on nyt erilaista. Ikävöin Veiiä edelleen, ja taas on ollut itkuisempia päiviä. Ikävöin myös niitä asioita, joita voi tehdä koiran kanssa.
Pystyn jo ajattelemaan, että meille muuttaisi uusi tyyppi. Pystyn suunnittelemaan missä se matkuistaisi autossa ja mietin mitä se söisi yms. Tuntuu ihan väärältä kirjoittaa -se, kyllä -hän kuulostaa paremmalta !
Nyt on jotain toivoa tulevasta tyypistä ilmassa, mutta asiassa on vielä aikamonta JOS sanaa, joten annan sen "liekin " syttyä kunnolla ja sitten kerron.
Ja sitten kerronkin varmaan joka kirjoituksessa asiasta:)