Powered By Blogger

tiistai 7. tammikuuta 2020

Arki alkaa hiio-hoi

Tänään on toiseksi viimeinen maanantai ennen pentua!
Ollaanko valmiita?
Kutakuinkin.

On valjaat, talutin, leluja, koiraportti, autonpenkin suojus, sanomalehtiä, ruokatynnyri ...
On sovittu tutustumiskäyntejä läheiselle hevostallille.
Portti pitää vielä asentaa, ruokatynnyri tuoda alas ja matot kerätä pois.

Huomenna töihin.
Heräsin aamulla 05 miettimään työasioita.
Lopulta nousin ylös ja kirjoitin asioita muistiin. Vaan en sen jälkeenkään nukkunut.
Hyvä tarkoitus on käynnistää vuosi selkeästi, suunnitelmallisesti ja toimivasti.
Mikä se olikaan se voimalause? Jotain siinä oli murehtimisesta ja suorittamisesta...
Huiputan taas itseäni sillä, että luulen suunnittelutöiden loppuvan, kun teen niitä paljon.
Niin kävi syksylläkin. Tuloksena oli 10h ylitöitä, jotka luulin saavani otettua pois kunhan "työt" loppuvat. Sain puolet otettua.
No, jos tällä kertaa onnistuisi.....

Suklaat ja herkut alkaa olla syöty.
Seuraavat kaksi viikkoa iltapalaksi vain kaalia.
Ruoka-annokset kohtuullisiksi, ei lisäannoksia.
Näillä koitetaan nyt saada housut vähemmän kiristäviksi.
Annan sivulta löysin helpon vatsalihastreeniohjelman. Toteutin sitä kaksi päivää. Mä olen niin huono sitoutumaan tuollaseen! Yritän varmaan uudestaan. Minkä ihmeen porkkanan siihen keksisi houkutukseksi?
https://anna.fi/hyvinvointi/liikunta/30-paivan-vatsalihashaaste-vatsa-timmiksi-ja-keskivartalo-kuntoon-kolmella-liikkeella?fbclid=IwAR3KWRJ6kjiRajMkEpbqvLG049TinwKo_jZaNl2HbaLpxeZ6vTgfHfQzHEU


Vammainen jalkani protestoi, tai sitten jalka haluaa naulasta eroon.
Olen kävellyt tavallista enemmän, voi johtua siitä. Katselen nyt pari viikkoa tilannetta buranan kanssa.
Käsi vaivaa myös, kutominen on "lähtenyt täysin  käsistä", en osaa lopettaa. Pari päivää oli pakko ottaa iisimmin, mutta eilen taas kudoin tunti tolkulla.
Seuraavaksi haluaisin kutoa islantilaisneuleen....

Ajatukset poukkoilee.

Eilen käytiin kirpputorilla. Halusin löytää palapelejä ja jotain leluja töihin.
Kaksi löytyi, ja nekin erilaisia joita etsin. Toivoin löytäväni helppoja, alle 12 palan pelejä, mutta ei ollut. Lasten leluja ja pelejä oli tosi vähän.
Paljon oli vaatteita. Ja huonokuntoisia kenkiä, saapikkaita. En tiennyt, että sen näköisiä voi yleensä tarjota jollekulle ostettavaksi.

Olen loman aikana lukenut kolme Liane Moriartyn kirjaa. Mä tykkäsin niistä. Ei ne ole varmaankaan laadukkaammasta päästä, mutta ei ihan hömppääkään. Alut kirjoissa on vähän sekavia, kunnes henkilöiden tarinat yhdityvät. Mutta siinä kirjavinkiksi. Mun lukemat olivat: Nainen joka unohti ja Mustat, valkeat valheet ja  Hyvä aviomies.

Eipä muuta kuin nokka kohti arkea (helppo sanoa kun mulla on kahden viikon päästä taas lomaa)!

Mukavaa tammikuuta, otetaan rennosti ja nautitaan elämästä!




4 kommenttia:

  1. Olipas ihana positiivinen energia alusta loppuun asti :-) Jännittyneenä ja ilolla odotan koiranpentunne kotimatkaa ja kotiutumista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin miettimään: positiivinen energia...vaikka kirjoituksessa oli paljon "valitusta" ja epäonnistuista.. Mielenkiintoista miten joskus kaikki tuo saa mielen matalaksi ja toisinaan kun on energiaa, niin kestää lannistumatta. Kiitos huomiosta:)

      Poista
  2. Paljon kaikkea :) Kiva huomata, että koira (ja ehkä lepokin) saa mieltä paremmaksi ja siten kaikenlaista touhua aikaan. Ota iisisti ja nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mun poukkoieva juttu onkin positiivisesti "paljon kaikkea". Ja niin totta, lepoa tekee ihmeitä!! Ja pentu, se voi vielä viedä järjen :)))

      Poista