Miten voi niin yksinkertainen asia kuin nukkuminen olla näin hiton vaikeaa?
Herään aamuyöllä siihen, että puren hampaita yhteen leuka jäykkänä ja sydän tykyttää, hengityksen tempo on kaikkea muuta kuin rauhaisa.
Koitan keskittyä hengitykseen: lasken kahdeksaan ja hengitän sisään, kahdeksaan ja hengitän ulos.
Hoen mielessäni: kaikki on hyvin.
Uni ei tule. Levotonta torkkumista.
Illalla nukahdan ihan heti kun saan pään tyynyyn. Se on positiivista.
Usein nukahdan jo sohvalle. Voin nukahtaa jo seitsemältäkin....Nukun hetken ja jatkan taas telkkarin tuijotusta.
Tiedän, että tarvitsen unta vähintään kahdeksan tuntia eikä yhdeksänkään liikaa ole.
Nyt unet jäävät joka yö vajaaksi. Ja se näkyy minussa!
Olen ärtynyt ja väsynyt.
Saunominen, viini, ulkoilu...ei vaikutusta.
Mökillä nukun paremmin.
Se tuntuu epäreilulta. Tykkään kodistani ja haluan viettää täällä vapaa aikaakin.
Kun tätä pohdin, niin yksiselitteinen syy on työ.
Täältä kotoa lähden aamuisin töihin ja taas palaan töiden jälkeen tänne, se on sitä arkea.
Valmistaudun töihin miettimällä mitä tarvitsen, mitä voidaan tehdä, mitä tarvitsisi tehdä ym. ym.
Kaikki tämä valmistautuminen ja ajattelu jatkuu öisinkin.
Välillä tulee joku hyväkin idea yöllä, mutta kun haluaisin nukkua!
Mulla on kalenteri, johon kirjoitan ylös tekemättömät asiat, ideat ja ehdotukset, auttaa varmasti osittain.
Teen rentoutusharjoituksia. Luen kirjaa. Kuuntelen musiikkia. Kyllä minä yritän kaikin voimin saada eron työn ja vapaa ajan välille.
Jos keksitte vielä jotain mitä voisin yrittää niin kertokaa!
Olen kokenut monesti samaa vuosikymmenten aikana. Minulle sopii kunnon siirtymäriitti työn jälkeen, ennen kuin saavun kotiin. Etäpäivänä siinä tarvitsee vähän erityiskikkoja.
VastaaPoistaAamulla en mieti töitä, lähdenkin niin unenpöpperössä, ettei onnistuisikaan ;-) Pitkä työmatka (100 km, n. 1,75 tuntia suuntaansa) takaa sen, että jos jotain pitää funtsata, sen ehtii tekemään matkalla ennen kuin nukahtaa.
Yritän pari kertaa viikossa katsoa työtäni isona kokonaisuutena ja aikatauluttaa pitemmälle sekä priorisoida. Ja kaiken tämän dokumentoin päästääkseni sen pois päästäni.
Pyrin aikatauluttamaan työkalenteriini suunnittelemattomia päiviä, jotta voin täyttää ne sitten hetken tullen kaikella tärkeällä ajankohtaisella.
Tämä onnistuu siksi, etten ole jatkuvasti asiakasrajapinnassa. Olen myös havainnut, että vähemmän on usein enemmän, sillä silloin ehtii tekemään hommat loppuun asti ja varmistamaan hyötyjen saavuttamisen.
Illat käytän enemmän kuin mielelläni perheasioihin ja omiin intohimoihini. Työasiat eivät 99 kertaa sadasta tule silloin edes mieleen. Mitä pitempi iltarauha, sitä parempi yö.
Tärkein juttu on se, ettei minulla ole liikaa töitä. Niitä on paljon, tulee itsekin niitä haalittua, mutta ei liikaa. Ei tule riittämättömyyden tunnetta eikä kontrollikierrettä.
Minulle ei myöskään sovi sellainen työ, josta innostun valtavasti (vaikka niin sellaisen haluaisin), sillä koukutun helposti ja alan suorittaa. Yötä päivää.
Näistä ei varmaan ole mitään hyötyä, mutta saatpahan perspektiiviä siihin, millä joku muu selvittelee samoja tilanteita.
Jaksamista!
Kiitos.
PoistaHymyilytti tuo "Minulle ei myöskään sovi sellainen työ, josta innostun vaktavasti..". Herätti myös ajatuksen; ehkä se on asian ydin mun kohdalla, työ josta innostun, koukutun.
Elämä on opettelua, nyt opetellaan rajaamista :)