Voihan selkä

Selkä niksahti sunnuntaina kun nousin aamiaispöydästä. Väärä kierto, väärä nousu, väärä päivä...
Buranaa, lepoa, alaselän hierontaa keinumalla ja kävelyä.
Olin niin tyytyväinen kun sain iltaan mennessä selän lähes normaaliksi.

Maanantai aamulla heräsin ja keräilin itseäni hetken. Selkä oli niin hyvässä mallissa, että ei epäilystäkään ettenkö voisi ajaa töihin.
Töissä ajattelin vielä ensimmäisen tunnin alussa järkevästi, en istuisi paljon ja nostin työpöydänkin niin että pystyin tekemään töitä seisten .
Sitten tuli yksi pikkuinen, juoksi kohti, ja mitään ajattelematta nostin pikkuisen syliini.
Siinä se sitten olikin, se työpäivä.
Laskin pikkuisen takas maahan ja koitin esittää ettei paljon satu.

Vielä sinnittelin, koitin kävellä, join kupin kahvia ja lepuutin selkää lattialla maaten.
Lopulta oli pakko luovuttaa ja lähteä kotiin.

Sain lääkäri ajankin ja ohjeita ja sairauslomaa.
Harmitti.
Syysloma edessä, kerrankin lyhyt työviikko (kolme työpäivää) , nyt ei ollut hyvä aika saikulle.
Positiivisemmin: No, hyvähän se on saada levätä ennen loman alkua; nukkua, lukea kirjaa ja vain olla.
Iltaa kohden selkäkipu ei helpottanutkaan.

Yö meni levottomasti. Asennon vaihto sattui.
Aamulla ei tarvinnut miettiä olinko turhaan saikulla. hädin tuskin pääsin sängystä ylös.
Pelkkä lepo ei ole hyväksi selkäkivulle, mutta kun ei pysty muuhun.
Buranaa  ja Sirdaludia ja takas sänkyyn
odottamaan että lääkkeet vaikuttaa, ja että ulkona tulee sen verran valoisaa että voin mennä yrittämään kävelyä...

Tepastelu auttaa. Ympäri pihaa ja vähän pellolla "mummokävelyä" niin helpotti vähän.
Ehkä se tästä.

Ja iltapäivällä sain piristävän viestin. Heti tuntui selkä paremmalta!