Mökkiviikonloppujen pikkuhiljaa vähetessä huomasin myös, että kaupungissa lenkkeily tuntui Veitistä tosi tylsältä. Ajattelin sen vain osoittavan mieltään, Veitillehän maalla olo on Se juttu, hauskinta elämässä.
Edelleen pienensin ruoka-annosta.
Mökillä Veiti jopa juoksi. Ei ollut ongelmia ylämäessä ja vaikka lenkki olisi kuinka pitkä, kyllä Veiti jaksoi.
Kaupungissa lenkkeily sujui paremmin kun lähdimme autolla Ruissaloon. Se on vähän kuin olisi maalla.
Kotinurkilla alkoi tilanne olla jo hermoja raastavaa, Veitiä sai hinata kuin pulkkaa.
Veitin turkki on aina ollut hieno. Tosi runsas ja kiiltävä. Siihen ei tullut muutosta. Karvanlähtöaika ehkä kesti tavallista pidempään, ja karvaa lähti paljon.
Veiti on luonteeltaan rauhallinen, miltei flegmaattinen, joten käytös ei sinällään muuttunut.
Vihdoin siirsin syrjään sen tutun "lääkärille ei saa mennä turhaan" -tunteen ja varasin ajan.
Ja niinpä siinä kävi, että Veitillä on kilpirauhasen vajaatoiminta.
Loppu elämän lääkitys edessä, mutta ei sen pahempaa.
Molemmat pojat innostuivat uudesta lelusta, jopa niin, että siitä meinasi tulla riita. Riita ratkaistiin, kumpikin sai vuorollaan leikkiä.
Lopputuloksena tavallaan hyvä mieli: Veitin lihoamiselle löytyi selitys ja olen iloinen, että meillä on oma eläinlääkäri Minna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti