Powered By Blogger

lauantai 17. tammikuuta 2015

Tällasta tällä kertaa

Asiat eivät mene ihan kuin strömsössä. Ja kun kortit alkavat kaatua, kaatuu useampikin kortti.

Ihmisillä on liikaa töitä ja kiirettä. Muistikin rajallinen. Ja aina on asianhaaroja joista emme tiedä, jotka kuitenkin vaikuttavat tapahtumien kulkuun.

Päätin olla kärsivällinen ja odottaa. Onneksi en jaksanut odottaa kuin neljä päivää.
Puhelun jälkeen selvisi, että lääkäri ei ollutkaan lähettänyt vakuutusyhtiölle lausuntoa. Lausunnon perusteella minulle joko myönnetään tai ei myönnetä vakuutusyhtiöstä fysioterapiaa. Ja ennen fysioterapiaa käteni ei tule kuntoon.
Viikonloppuna ei tapahdu mitään, joten ensi viikon alku ainakin menee taas odotellessa.

Muutama muukin asia painaa mielessä. Ja loppu tuloksena on, että on vaikeaa katsoa maailmaa tänään positiivisesti.
Tällaisiakin päiviä tarvitaan.
Kai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti