Heli Laaksonen on ihana. En tiedä onko oikeasti tuollainen persoonallisuus, vai onko luonut itsestään julkisuuteen tuollaisen hahmon. Toivon ja uskon, että on oikeasti ihan oma itsensä.
Tällä kertaa hänen vieraana oli Maija Vilkkumaa. Heli kertoi hauskasti miten oli kamarimusiikkijuhlisssa ollut runojaan lausumassa, ja siellä häneltä oli kysytty mitä hän tykkää kamarimusiikista. Hän oli vastannut ettei oikein ymmärrä sitä pimputusta ja "aik tule vähä pitkäks sit kuunnelles".
Heli kertoi viron kielessä olevan kuvaava sana sille, joka ei ole musikaalinen, suomennettuna jotain: karhun talloma korva.
Helin juttelu on niin rehellistä ja ymmärrettävää. Minä ainakin olen samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Hänellä sanat merkitsevät juuri sitä mitä tarkoittavat eikä niiden merkitystä tarvitse yrittää arvata tai tulkita, kuten hän sanoi: "pesusien takoittaa pesusient".
Helin koti oli hänen näköisensä. Ei näyttänyt siltä, että hän olisi sisustuslehdistä hakenut vinkkejä. Koti näytti kodilta, kodikkaalta.
Posiitiivisuus ja pienistä asioista nauttiminen, sen tuntuu Heli osaavan, minä opettelen.
Se on myös sitä hetkessä elämistä, tässä ja nyt. Miltä jokin asia tuntuu.
Yksinkertaisimmat ja arkisimmat asiat menevät ohi. Niinkuin esimerkiksi puhtaat pyykit narulla, niiden tuoksu ja miten iloisilta ne vaatteet näyttävät puhtaina heiluessaan tuulessa.
Tai miten puuhellan tuli kietoo lämmöllään niin, että se tuntuu kuin joku käärisi pehmeää angoralankaa ympärille.
On paljon asioita joita haluaisin oppia. Tämä "helimäisyys" on yksi niistä.
(Areenasta voi katsoa Helil kyläs jaksoja. Minäkään en ole kaikkia vielä katsonut.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti